Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Keväällä kaasujalkaa kutittaa – Poliisi järjestää jälleen nopeusvalvontamaratonin

Poliisi järjestää vuorokauden mittaisen nopeusvalvontamaratonin kaikissa poliisilaitoksissa keskiviikkona 3. huhtikuuta kello 00.00-24.00. Viime vuoden vastaavassa tapahtumassa ylinopeuksista jäi kiinni 5 159 kuljettajaa, joista poliisipartiot pysäyttivät 1 309 kuljettajaa ja automaattivalvonnalla todettiin 3 850 ylinopeutta. Telkänpöntöt ja valvonta-autot käytössä Nopeuksia valvovien poliisipartioiden lisäksi valvonnassa käytetään automaattivalvontalaitteistoja. Kaikki kiinteiden valvontapisteiden noin 130 kameraa sekä valvonta-autot ovat tuolloin käytössä. Nopeuksia valvotaan erityisesti taajamissa sellaisilla alueilla ja tieosuuksilla, joilla on tapahtunut liikenneonnettomuuksia ja ajetaan ylinopeuksilla. – Tavoitteenamme on, että valvonnalla ja siitä ennakkoon tiedottamisella ennalta estettäisiin liikenneonnettomuuksia. Toivottavaa on, että kuljettajat pohtisivat omaa ajokäyttäytymistään ja nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä niin oman kuin muidenkin tienkäyttäjien näkökulmasta, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo. Euroopan liikennepoliisiverkoston koordinoimaan valvontaoperaatioon osallistuu yli 20 Euroopan maata.