Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lainausten määrä kasvoi Keuruun kirjastossa viime vuonna – Käyttäjät arvostavat henkilökohtaista palvelua

Lainaajia Keuruun kirjastossa oli 3368 henkeä. Ovi kävi ja bittejä vilisi, sillä fyysisiä kirjastokäyntejä kertyi yhteensä 74 865 kappaletta ja verkkokäyntejä 467 000. – Eniten viime vuoden tilastossa korostuu kirjallisuuden lainausmäärien kasvu monen laskuvuoden jälkeen sekä aikuisilla että lapsilla. Kirjojen lainaustoimintaan kannattaa panostaa. Pitkäjänteinen työmme lukemisen edistämiseksi ja kirjaston markkinoimiseksi näyttää kantavan hedelmää, sanoo Keuruun kirjastotoimenjohtaja Johanna Hämäläinen . Kävijämäärä laski hieman Kokonaiskävijämäärä laski hieman. Hämäläisen mukaan sen aaltoilu näyttää olevan Keuruulla normaalia ja asiaan vaikuttavat monet jutut alkaen säätilasta ja kävijälaskurien toimivuudesta. – Asiakastyössä tuntuma on, että henkilökohtaista palvelua ja neuvoja kaipaavien määrä taas on lisääntynyt. Itsepalveluautomaateilla on suuri merkitys sekä Keuruun että Haapamäen kirjastoissa, niillä otetaan noin 70 prosenttia kaikista lainoista. Haapamäen kirjastossa omatoimikirjautumisia on kuukaudessa keskimäärin 150, eli viisi päivässä. ”Pitkäjänteinen työmme lukemisen edistämiseksi ja kirjaston markkinoimiseksi näyttää kantavan hedelmää.” Asiakkaat arvostavat uutuuksia Keuruun kirjaston toimintakulut olivat viime vuonna 744 343 euroa ja henkilöstökulut 362 158 euroa. Kirjastoaineistokulut puolestaan olivat 102 855 euroa. Kirjoja hankittiin 65 743 eurolla. Kirjastoon pystytään nykyisellään hankkimaan tarpeellinen määrä uutuuskirjoja, mitä myös asiakkaat arvostavat. – Rahaa tarvitaan myös esimerkiksi e-aineistoihin ja tapahtumatuotantoon ja tämä vaatii tasapainoilua eri tarpeiden välillä, kertoo Hämäläinen. Keuruun kirjastosta löytyy 97 178 eri nimekettä, joista perinteisiä kirjoja on 87 966. Viime vuonna kirjastoon hankittiin yhteensä 4 930 nimekettä, niistä oli kirjoja 3968 , joista lasten kauno- tai tietokirjallisuutta 1775. –  Asiakkaiden käytössä on maksutta koko Keski-kirjastojen kokoelma. E-aineistojen osalta joudutaan usein jakamaan niukkuutta, koska lisenssejä on rajallinen määrä. On pakko priorisoida. Näistä hankinnoista päätetään yhdessä Keski-kirjastojen toimielimissä ja lasku jaetaan kunnille asukasluvun mukaan, kertoo Hämäläinen. Lukukoiralle etävastaanotto Lasten ja nuorten lainaus on ollut kasvussa, erityisesti perheiden ja alakouluikäisten kirjastonkäyttö. Lasten tapahtumissa ryhmäkäyntejä on runsaasti. – Nuorten lukemisen ja kirjastonkäytön edistämiseksi pohditaan uusia avauksia, 13–20-vuotiaille on vähän tarjontaa, toteaa Hämäläinen. Lukukoiratoimintaa on Keuruulla ja Haapamäellä. Keuruulla on kuunteluhetkiä iltaisin pari kertaa kuussa, lukuajan voi varata 15 minuutiksi kerrallaan. Haapamäellä toimitaan yhteistyössä koulun kanssa noin kerran kuussa. – Kevään aikana suunnitteilla on ehkä koiran etävastaanoton testaaminen, tällaista on muualla kokeiltu, sanoo Hämäläinen. Kirjasto palvelee myös kotiin Myös seniorit ovat suuri käyttäjäryhmä. Erityisesti digiopastukseen, muistelupajoihin ja kirjallisuustapahtumiin he osallistuvat runsaasti. – Valtaosa asioi itsenäisesti, mutta niille jotka eivät pysty enää käymään kirjastossa tarjotaan kotipalvelua. Teemme yhteistyötä vanhuspalveluiden päiväkeskusten kanssa, ja kirjasto on mukana Keuruun kumppanuuspöydän toiminnassa järjestämässä ikäihmisten tapahtumia. Keuruun kirjasto neuvoo ja välittää Celia-kirjaston äänikirjapalveluita lukemisesteisille. Celian asiakkaita oli viime vuonna 48. – Monet Celia-asiakkaista ovat samalla kirjaston kotipalvelun asiakkaita. Pyrimme kaikissa palveluissamme selkokieleen, saavutettavuuteen ja esteettömyyteen. ”Nuorten lukemisen ja kirjaston käytön edistämiseksi pohditaan uusia avauksia, 13–20-vuotiaille on vähän tarjontaa.” Uutta yhteisöllisyyttä Keuruun kirjastossa pohditaan etenkin tapahtumatuotantoon uusia ideoita. – Esimerkiksi yhteisöllisiä tilaisuuksia Ylen tallenteiden katsomisen ympärille, kunhan saamme tekniikan kuntoon. Koronarajoitusten vuoksi kirjastot ovat kiinni 13. toukokuuta saakka. –  Emme saa ottaa vastaan palautuksia tai luovuttaa lainoja, mutta jaamme somessa vinkkejä palveluista ja julkaisemme videoita, esimerkiksi Hannele Huovin satuja hänen itsensä lukemana, kertoo Hämäläinen. Tiistaina 7. huhtikuuta kirjaston väki suunnittelee maastossa lasten runopolkua elokuun lopun runopalkintoviikolle. Lisäksi kirjastossa poistetaan vanhoja aineistoja ja käsitellään ja tilataan uusia kirjoja. – Uutuuskirjat tulevat kerran viikossa, lehdet joka päivä, ja tällä hetkellä tilataan täyttä häkää syksyn uutuuksia. Keuruun Veräjä –kotiseutusivustolle on saatu tallennettua uusia aineistoja, ja sen tiimoilta aktivoidaan myös ihmisiä somessa. Myös esimerkiksi e-aineistojen käyttöönotosta tulee kysymyksiä. Keuruun kirjaston kokoelmissa on 97 178 nimekettä, niistä kirjoja 87 966. Lasten kirjoja 25 184 kappaletta. Kirjastoauto: 69 pysäkkiä ja 13 239 lainaa vuoden aikana. Hankintoja yhteensä 4 930, joista kirjoja 3 968 kappaletta. Lastenkirjoja hankittiin 1775 kappaletta. Kokonaislainaus 160 817, josta kirjojen lainauksia yhteensä 128 077 ja lasten kirjojen 52 420 lainausta. Kirjastoon tulee 26 sanomalehteä ja 155 aikakauslehteä. E-kirjakokoelmassa on 98 nimekettä ja niitä lainattiin 2 450 kertaa. Aineiston poistot 7 080 kappaletta. Lainaajia 3368 henkeä. Kirjastokäyntejä 74 865, verkkokäyntejä 467 000 kappaletta. Henkilökunta 8,75 työntekijää. Toimintakulut 744 343 euroa, josta henkilöstökulujen osuus 362 158 euroa ja kirjojen hankintakulut 65 743 euroa.