Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Mitä mies miettii kuusikymppisenä: Tunturien lumo kantaa edelleen

Torniossa syntynyt, Keuruulla jo vuosia asunut Kai Kangas tituleeraa itseään korpifilosofiksi. Kairoilla hän onkin oppinsa saanut. Tunturin tuulet ovat häntä koulineet, jäiset jängät näyttäneet, mistä elämä on tehty. –Isäukolta sain 16-vuotislahjaksi moottoriveneen ja aloin liikkua merellä. Oli se iso asia ja yllättävä. Miten se tulikin vanhemmilleni sellainen viiraus? Ehkä he tajusivat intoni, kun jatkuvasti lainasin tädin miehen venettä ja kalastelin. –Isälle oli jäänyt metsäpalsta, jossa moottorikelkalla ajoimme rankoja tienvarteen. Se oli niin makiaa touhua, että minulle jäi hinku ja kova kytö päästä kelkan kahvoihin. Aikanaan Inarissa opiskelin eräoppaaksi, ja 20 vuotta järjestin safareita, eräretkiä ja kalastusmatkoja. Tavallaan ne lapsuuden elementit kulkivat mukana aikuisuuteen asti. Vilppulan tytön matkaan Kankaan isä työskenteli kirjaltajana ja äiti oli terveystarkastaja. Nykyisen vaimonsa, Vilppulan Elämänmäeltä lähtöisin olevan Kirsi-Klaudian , Kangas tapasi Torniossa, kun tämä kiersi puhumassa kouluissa. –Päätin mennä hänen mukaansa Tornion lukioon, josta olin edellisenä vuonna kirjoittanut. Siitä meidän yhteinen taipaleemme lähti. Perheen kolmesta lapsesta kaksi vanhinta syntyivät Helsingissä, kuopus Torniossa, missä Kangas suoritti siihen aikaan siviilipalvelustaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Sen jälkeen palasimme Inariin, minne olimme jo muuttaneet. Muutaman vuoden pyöritimme vaimoni kanssa omaa ohjelmapalveluyritystä. Sitten minua pyydettiin vetämään Erä- ja nuorisokeskus Inarin toimintaa, jossa olin mukana kymmenisen vuotta. Silloin siitä vastasi Metsähallituksen erillinen liiketoimintayksikkö, Villi Pohjola, joka järjesti luontomatkoja. – Sittemmin Metsähallitus myi toiminimen. Se tapahtui jonkin verran sen jälkeen, kun jäin pois töistä. Pinnan alla näkee Jos jotain, niin Kankaalle Lapin luonto on antanut paljon. –Vaikuttavaa on yhä uudelleen kokea se koskematon luonto, jota reiteilläni hain. Se kosketti asiakkaitani yhtä lailla kuin minua itseäni. Tunturien loisto, puhtaus ja rauha puhuvat omaa kieltään. Sanotaan, että taiteilija jättää aina jotain itsestään. Kun saa katsella Luojan kädenjälkeä, kokee itsensä rikkaaksi. –Silloin harrastin sukeltamista. Veden alla on tilaa omille ajatuksille, ja siellä voi kohdata todellisen sinisen hetken. Muistan turkoosin tunturijärven, jota Inarin Urheilusukeltajien kanssa lähdimme tutkimaan. Se oli tajunnan räjäyttävä kokemus. – Pinnan alainen maailma täräyttää, sen kätköissä on niin paljon, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan näe. Näkymä tunturin laelta on helpommin kenen tahansa saavutettavissa mutta sukeltaessa saa todistaa, miten kauneutta on ympäri luomakuntaa, myös vedenalaisessa maailmassa. Pienet asiat voivat olla niin suuria, ja luonnossa aistit herkistyvät ihan käsittämättömällä tavalla. Kun maailma hajoaa Samainen luonto on Kankaalta myös paljon pois ottanut. Hänen selkänsä alkoi oireilla, ja sen myötä hänestä tuli 100 prosentin invalidi. Kyseessä oli välilevyongelma. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Selkä petti kerta kaikkiaan. Se oli musertava tilanne. Kun kaikki hajosi ympärilläni, muistin yhden ryhmän, jota olin käyttänyt mönkijäsafarilla. Suurin osa ryhmäläisistä oli neliraajahalvaantuneita, ja mönkkäreitä ajettiin joystickin kaltaisella apuvälineellä. Osallistujat sanoivat, että jos terve menettää liikuntakykynsä, kestää 7 vuotta päästä sinuiksi asian kanssa. Kun olin itse työkyvytön, mietin, olinko joutunut omaan 7-vuotiseen sopeutumisjaksooni. –Vuoden kuntoutin itseäni. Talvella hiihdin ja lumettomana kautena harrastin jänkällä sauvakävelyä. Paljon pohdiskelin olemisen mielekkyyttä. Suomalaisessa sielussa se työn kautta ansaittu itsetunto on niin syvällä, ja kun ei voi tehdä mitään, sitä on aika tyhjän päällä. Uuteen ammattiin Keuruulla Niissä vaiheissa Kankaan selkää tutkittiin. Todettiin, että hän oli työkyvytön entiseen ammattiin ja edessä oli joko eläköityminen tai uudelleen koulutus. –Kelan kautta pääsin kuntoutukseen ja uudelleen koulutukseen ja sain apua hankalaan tilanteeseen. Pääsin Isoon Kirjaan opiskelemaan teologiaa ja valmistuin pastorin ammattiin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kangas kokee, että vuodet eräoppaana ovat olleet suuria oppitunteja ja valmistaneet nykyiseen työhön. – Molemmissa ammateissa ollaan ihmisten kanssa. Erämaassa oppii katsomaan pintaa syvemmältä. Kartoitin kolmena kesänä Helsingin yliopiston ja Inarin Urheilusukeltajien kanssa pohjoisen helmisimpukkaesiintymiä. Törmäsimme kapeaan suo-ojaan, ehkä puoli metriä leveään. – Jängän reunasta katsottuna kohde oli mitään sanomaton. Varusteet päällä laskeuduin veteen, ja äkisti tila syveni 3–4 metriin ja leveni jängän alle. Siellä vesi oli kristallinkirkasta ja hiekkapohja hohti valkeana. Vasta katsomalla pintaa syvemmälle sai nähdä sen, mitä jängän alle oli kätketty. Sydämen perintö jälkipolville Aivosivistys ei Kankaan mukaan välttämättä merkitse sydämen sivistystä. Sen hän on oppinut lukuisien turistiryhmien kanssa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Ihmissuhdetyössä näkee ja kokee monenlaista. Tärkein perintö, minkä tahtoisin jättää lapsilleni, on juuri sitä sydämen sivistystä. Toivon, että he pystyisivät käsittelemään pettymykset terveellä tavalla. Kankaan syntymäpäiväkahvit juodaan sunnuntaina 9. helmikuuta Haapamäen Helluntaiseurakunnassa jumalanpalveluksen jälkeen.