Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Viljan siemenistä ovat Markku Lehdon runot kasvaneet

Lähes kolme vuosikymmentä Keuruun Riihossa maanviljelystä harjoittanut Markku Lehto kuuntelee itseään ja elämää herkällä korvalla. Muutaman vuoden välein 2010-luvulla ilmestyneet kolme runokokoelmaa ovat lähteneet muotoutumaan Lehdon käsissä videotaiteeksi, jossa liikkuva kuva laajentaa säkeiden tekstuaalista avaruutta. – Toimin runojen kanssa vaistonvaraisesti. Olen tunneihminen, ja kun syntyy idea, tunnustelen mielessäni, miten voisin toteuttaa sen videon välityksellä, Lehto kertoo tekstinsä yhdistämisestä liikkuvaan kuvaan. Yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa Lehto antaa tunnustusta kulttuurialalla toimiville asiantuntijoille, joiden kanssa hän pohtinut runojensa dramatisointia. – Olen saanut ideoita ja apua niin monelta taholta, ja erityisesti haluan mainita Virtain kaupungin kulttuurisihteerin Päivi Ylimyksen , haapamäkeläisen ystäväni Timo Mäkisen , Kolhossa asuvan runoilijan Tomi Voroninin , keuruulaisen valo- ja videokuvaajan Juuso Sieväsen sekä edesmenneen keuruulaisen kulttuuripersoonan Eine Joutsijoen . Videotyöskentely ja kuvamateriaalin editointi ovat Lehdolle uusi aluevaltaus, ja asiantuntijoiden tuki on tervetullutta. – Runoteksti itsessään kestää suurin piirtein puolitoista minuuttia, mutta videon tekemiseen ei aina riitä edes päivä tai kaksi. Kun kuvamateriaalia editoi, sitä katselee toisin silmin kuin kuvatessa, ja välillä saman kohtauksen voi joutua kuvaamaan uudestaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Runoja Lehto on ryhtynyt kirjoittamaan joskus 2000-luvun alkuvuosina, ja se jätti häneen kipinän. – Kun kirjoitin ensimmäisiä säkeitäni, ne olivat enemmän selittävää proosaa kuin runoja. Purin paperille tuntojani. Sittemmin olen kulkenut kohti tiivistä lyyristä ilmaisua. Tyyleissä on jotain, mikä kiehtoo. Välillä haluan tehdä tarinoita, välillä kirjoitan taas runomuotoista tekstiä. Lehdon runovideot avaavat portteja ajan ohikiitävään kauneuteen. – En silti aina näe maailmaa kauniisti. Elämässä ei kaikki ole kivaa, mutta jos voi löytää hyviä asioita, silloin on mukavampaa. Ilman rakkautta me kovetumme ja eksymme. Rytmistä sanat lähtevät Lehto ei osaa sanoa, mistä runous on tullut hänen elämäänsä. – Äiti lauloi kuorossa, ja myös isällä oli kohtalainen lauluääni, vaikka hän ei laulua harrastanutkaan. Ehkä se laulujen rytmi jotenkin on jäänyt mieleen ja pistää sanoja liikkeelle. Runoja Lehdolla on tekeillä aina. Hän on avoin sille, mitä hänen sisimmässään kypsyy. – En kirjoita väkisin, sillä siitä ei tule mitään. Aiheen täytyy tuntua hyvältä ja kotoisalta, ja sen täytyy liikauttaa minua jollakin tavalla. Tulee sellainen varmuus, mistä on viisasta kirjoittaa. Kun kirjoitin kokoelmaani Sydämen kuiskaus , tulin ahneeksi ja kirjoitin paljon. Nyt ajattelen, että siinä olisi voinut olla vähemmänkin runoja. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Runojen teemoitus liikkuu Lehdolla 4–5 tekstin ryppäissä. Joskus teema voi kantaa useampaankin runoon, mutta sitten se vaihtuu. – Kun annan tekstin hautua ja palaan siihen uudestaan, katson, tarviitseeko sitä vielä hioa. Minulla on myös taipumus kertoa asiasta pitkästi, ja joskus tuntuu vaikealta luopua jostain hyvästä virkkeestä. Työstäessä täytyy vain pitää mielessä, ettei hio liikaa, sillä tykkään, että runossa on pientä rosoisuutta. Lehdon ensimmäinen runokokoelma Lapsena näin ilmestyi omakustanteisena pienpainoksena vuonna 2010. Sydämen kuiskaus on vuodelta 2014 ja Näkyvää ja näkymätöntä vuodelta 2018. – Uutta kokoelmaa varten on olemassa sellaiset 15–30 runoa, mutta annan niiden vielä tekeytyä. Videoihin riittää materiaalia aiemmistakin kokoelmistani, mutta tehdessä täytyy miettiä, pystyykö kaikkein lyhyimpiä tekstejä toteuttamaan kuvallisesti, tai löytyykö niihin jotain sellaista, mikä antaa tekstille uutta merkitystä. Sävyistä uusia merkityksiä Lehdon videorunoss a Asemalla , joka on kokoelmast a Näkyvää ja näkymätön tä, on hieman poikkitaiteellisuutta. – Siinä kaveri onkii järvellä ja muistelee menneisyyttään, ja siksi liitin videoon mustavalkoisen pätkän. Ehkä järveltä rantautuva kanootti kertoo toisenlaisesta matkasta, oman sisimmän kohtaamisesta. Runon ja kuvan ei ole tarkoitus mennä yksi yhteen, vaan tarjoan katsojalle jotain jujua. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Lehto pyrkii jatkuvasti löytämään uomia uuteen ilmaisuun. Sen hän arvelee osittain olevan perua talkooteatterin ajoilta. – Joutsijoki otti ihmisen ihmisenä. Hän asetti haasteiden eteen ja samalla ohjasi jämäkästi ja kannustavasti. Juuri hänen lämmin ja kannustava asenteensa on jäänyt mieleeni. Eineltä saatu lausuntaopetus on avannut minulle ovia myös erilaisiin ääniprojekteihin. Esimerkiksi kesällä 2019 spiikkasin Etelä-Konneveden kansallispuistoa esittelevän videon.