Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Hiki virtaa, kunto nousee – Koripallo koukuttaa pelaajansa

Keuruun yläasteen salissa soi koripallojen kumea ääni. Kuntokoriksen pelaajat siirtyivät muutama viikko sitten Tervan kentältä sisälle saliin. – Kuntokorista on pelattu vuosia Keuruulla. Aloitimme jo silloin, kun meillä oli vielä edustusjoukkue valtakunnallisessa sarjassa Kisailijoitten lipun alla, Jorma Rautakorpi kertoo. Kuntokoriksessa pelataan kahteen koriin siten, että yhtä aikaa puolellaan on viisi pelaajaa. Jos paikalle on saapunut kahdeksan peluria, niin vielä silloin joukkueet juoksevat koko kentän peliä. Kolmella kolmea vastaan kuntokorista pelataan yhteen koriin. Kuntokoris koukuttaa helposti pelaajansa, sillä pelaajia on armeijaikäisestä "vaariin" asti. Maanantai on pelipäivistä ruuhkaisin. Parhaimmillaan pelaajia on ollut lähes 20. Kuntokoriksessa kaikki pelaavat, joten vaihtopenkiltä pääsee kentälle ja sieltä pois lepäämään. Kuntokorikseen on helppo tulla mukaan ja se sopii myös naisille. Sisäliikuntavarustus päälle ja sitten saliin, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tällä hetkellä kuntokoris ei maksa mitään pelaajille. Jussi Ignatius asuu Jyväskylässä, mutta hän tulee yleensä joka viikko pelaamaan kotikaupunkiinsa Keuruulle. – Kuljen junalla molempiin suuntiin, kun niiden aikataulut sopivat minulle. Mielelläni tänne tulen, tuttuun saliin ja joukkoon, hän tuumii. Kuntokoriksessa on myös kansainvälistä korisosaamista, kun pelaajista Keaton Freking on kotoisin Iowasta. Edit: Korjattu Jussi Ignatiuksen nimi 10.9. kello 10.52.