Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vääntämättä paras!

Yleisradion Teksti-TV otsikoi muutama päivä sitten: ”Hallitus väänsi sotea yömyöhään.” Samaa vääntämistä tarjoaa melkein jokainen media. Toisinaan hallitus ja oppositio vääntävät jotakin. Toisinaan työnantajat ja työntekijät vääntävät jostakin asiasta. Ja joskus elämä yhdenkin puolueen sisällä näyttää olevan yhtä vääntämistä. Ja presidentti Trumpin elämä se vasta vääntämistä onkin. Onko elämä muuttunut pelkäksi vääntämiseksi? Kyllä on, jos mediaa uskoo, ja miksi emme uskoisi. Televisiossa parhaan vääntäjän kuvitellaan voittavan A Studiossa. Se ei ole totta. Voittaja on se, joka onnistuu herättämään eniten luottamusta katsojassa. Väännön voittokulkuun on silti monia syitä. Yksi on ihan tekninen. Vääntö on lyhyt ja yksinkertainen sana. Sellaisia sanoja klikkiotsikkojen maailmassa tarvitaan. Mutta muuten vääntö ja vääntäminen sopivat maailmaan, jossa vastakkainasettelut ja taistelut jaksavat kiinnostaa ihmisiä. Vakavampaa on se, että vääntö ja vääntäminen kuulostavat epämääräisen epämiellyttäviltä. Aika monen pienen koululaisen käsiä on väännetty omituisiin asentoihin jo ensimmäisinä koulupäivinä. Muistanette ne yläkoulun pahikset! Ja kädenvääntöäkään on vaikea unohtaa. ”Vahvan johtajan taito on saada tuloksia aikaan. Ei vääntäminen.” Vääntö on siis kevyttä väkivaltaa. Juuri sitä väkivaltaa, jota tarvitaan vaikkapa rautalangan vääntämiseen, kivenmurikan vääntämiseen maasta tai painivastustajan vääntämiseen omille harteille. Samaa kevyttä väkivaltaa tarvitaan ruostuneen ruuvin vääntämiseen tai ojan kaivamiseen. Vahvaa vääntöä. Sen sijaan kevyttä (raskaasta puhumattakaan) väkivaltaa ei tarvita ihmisten keskusteluissa tai poliitikkojen pöydissä. Siellä tarvitaan keskustelua, perusteltua väittelyä, yhteistä ajattelua tai yhteisen vastuun kantamista. Lopulta on saatava tuloksia aikaan. Niitä ei saada, jos vääntämistä ei jossakin vaiheessa lopeteta. Paras sopimus on se, jossa kumpikin osapuoli on voittaja. Ei sellainen, jonka synnyttämiseksi toisen osapuolen käsi on väännetty sijoiltaan. Vääntäjä voi tietenkin perustella vääntämisensä oman porukan edun ajamiseksi. Hän voi väittää olevansa tahtopoliitikko tai vahva johtaja. Älä silti usko näitä vääntäjiä. Vahvan johtajan tärkein taito on saada aikaan tuloksia. Ei vääntäminen. En usko, että neuvotteluhuoneissa aina väännetään, vaikka media käyttäisi tätä sanaa sata kertaa vuodessa. Uskon, että neuvotteluissa myös keskustellaan, perustellaan, sovitaan ja luodaan yhteistä tulevaisuutta. Myös medialla on vastuunsa: vääntämisen hokeminen voi muuttua itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Kun kunnallisvaalit lähestyvät, kysy ehdokkaaltasi, onko hän vääntäjä vai rakentaja. Ja mieti, kumman haluat hoitamaan asioitasi. Kirjoittaja on keuruulaislähtöinen viestintäyrittäjä.