Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ei hyvästi, vaan näkemiin – kulttuuri shokeerasi alussa Japaniin vaihto-oppilaaksi lähteneen Inna Tikkasen

Muutama vuosi sitten sanomalehtiviikolla Suur-Keuruussa vieraillut keuruulainen Inna Tikkanen kertoi ihastuneensa Japaniin ja sen kulttuuriin. Viime syksynä hänelle avautui mahdollisuus toteuttaa haave ja matkustaa vaihto-oppilaaksi Okinawan saarelle Japaniin. Yhdeksän kuukauden mittaisesta matkasta syntyi Tikkaselle ikimuistettava kokemus. – Alun perin minun piti lähteä jo syyskuussa, mutta kovat taifuunit siirsivät lähdön lokakuulle. Suora lento Osakaan kesti kahdeksan tuntia. Sieltä oli vielä matkaa Okinawan saarelle parisen tuntia, Tikkanen muistelee. Tikkanen myöntää ihastuneensa Japaniin ja etenkin maan historiaan jo pikkutytöstä lähtien. – Kulttuuri Japanissa on niin erilaista kuin Suomessa tai yleensä länsimaissa. Alkuun se oli sokki. Japanilainen yhteiskunta on aika hierarkkinen ja siellä on tarkat käyttäytymissäännöt. Esimerkiksi keskusteltaessa vanhemmille ihmisille, johtajille tai opettajille käytetään kohteliaisuuskieltä, mikä on erilaista kuin arkikieli. Kohteliaisuuskieli vastaa suurin piirtein meidän teitittelyä, sanoo Tikkanen. Tiukat säännöt tulivat Tikkaselle tutuksi erityisesti koulussa. Opettaja oli ehdoton auktoriteetti, eikä tunneilla esiintynyt minkäänlaisia häiriöitä. Opettajaa pyydettiin yhteen ääneen lausuen opettamaan oppitunnin alussa ja kiitettiin oppitunnin jälkeen opetuksesta. Kerran Tikkanen poissa oltuaan edelliseltä tunnilta ei ollut tehnyt tehtävää seuraavalle tunnille. Tästä opettaja oli ripittänyt kovaan ääneen suomalaista kymmenisen minuuttia. – Tiesin, että se huutaa minulle, mutta en ymmärtänyt siitä sanaakaan, Tikkanen nauraa. Koulussa jaettiin läksyjä tosi paljon. Kun koulupäivät olivat pitkiä, keskimäärin kello 8.15–16.30, vei läksyjenteko vielä pitkälle iltaan, jopa yöhönkin. – Aika moni nukkui koulussa tunnilla. Se tuntui vähän oudolta. Tikkanen asui perheessä, jossa oli host-isä ja host-äiti. Heillä ei ollut omia lapsia, mutta he olivat opettajia ja tottuneet tulemaan nuorten kanssa toimeen. – Perheen äiti puhui hieman englantia, jota hänelle opetin. Hän opetti puolestaan minulle japania. Säännöt tulivat nopeasti selville kysymällä. Ruoka-ajat olivat säännölliset, mutta minulla oli lupa mennä jääkaapille, kun oli nälkä. Jos kulttuuri oli alkuun haaste Tikkaselle, ruokakulttuuri kokeili nuorta naista sitäkin enemmän. Japanissa ruokana oli riisiä kaikissa aterioissa. Paitsi silloin, kun tarjolla oli nuudelia. – Pihvin kanssakin tarjoiltiin riisiä. Eri ruokalajit olivat kaikki eri kupeissa; kasvikset, kala, vihannekset ja tietysti se riisi. Aika nopeasti opin syömään japanilaista ruokaa. Okinawan saarella kasvatetut ananakset olivat suurta herkkua. Myös kirkkaanviolettinen bataatti oli hyvää, kunhan siihen tottui. Sitä oli jäätelössä ja kakuissa. Koulussa kaiken lisäksi eväät syötiin kylminä, kotona sai lämmintä ruokaa, Tikkanen hymyilee. Tikkasen kotikaupunkina toimi Haebaru, jossa oli 37 874 asukasta. Okinawan saarella, joka on kooltaan suurin piirtein samanlainen kuin Keuruu, asui yhteensä 1,4 miljoonaa asukasta. Yksi parhaista asioista, minkä Tikkanen koki Japanissa, oli karaten opiskeleminen, jota opiskeltiin koulussa pakollisena oppiaineena – Olin jo Suomessa halunnut aloittaa karaten opiskelemisen. Okinawalla kehitetyssä karatessa ei taisteltu, mutta siinä tehtiin tarkasti tiettyjä liikesarjoja. Vaikka japanilainen kulttuuri ei ollutkaan sellaista, miksi Tikkanen oli sen Suomessa kuvitellut, kulttuuri jätti nuoreen naiseen kaihon kaukomaasta. Viime lauantaina Suomeen Tikkanen palasi häntä hakemaan tulleiden vanhempiensa, Nina ja Jukka Tikkasen kanssa. Mieli halajaa vielä jonain päivänä takaisin Japaniin. – Siellä oltuani oli Suomeen kova ikävä. Palatessani Keuruulle halusin kovasti tavata kavereita uudestaan. Yhdeksän kuukautta vieraassa kulttuurissa oli hienoa ja opettavaa, Tikkanen kertoo. Juttua korjattu 21.7. kello 9.45. Okinawan saari on suurin piirtein Keuruun kokoinen, ei Haebarun kaupunki, kuten aiemmin kerrottiin.