Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Kolmen korvan korotettu kevät

Tämä on kolmen korvan juttu: koirankorvan, kissankorvan ja kaninkorvan. Kevään korotukseksi vielä runokorvan, jollainen kaiketi absoluuttisena esiintyi Eino Leinolla. Kukapa muistaisi, kun Lönnbohmien 12-vuotisen kuopuksen runo Kajaanin linna julkaistiin 130 vuotta sitten, mutta annas, että yhä 120 vuoden päästä muistetaan altisluontoisen runoilijaparan parahdus ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön, / kell´ aarre on, se aarteen peittäköön - -”. Se kirjansivu luettiin kansanluonteen pohjalta koirankorville. Viisauteen luottivat lujasti niin koirat kuin ihmisetkin, kunnes hiljattain tauti tanssi talvitiellä. Tällöin kehotti valtiojohto henkiseen läheisyyteen, mutta pysymään noin kahden metrin päässä muista. Ei auta suomalaisen kuin totella, vaikka pitääkin entistä viittä metriä parempana. Tautitilassa saa itäraja olla pahimman yli railona, mutta miten vartija nyt varjelee villiä länttä? Eletäänpä aikoja, kun Itsensä-Päihittäjänkin alamaiset adoptoivat kodittomia lemmikkejä niin, että niistä alkaa olla pulaa! Kun yöpöydällä pitäisi olla latingissa perinneteollisuutta ja kodinturvaa tukeva pikku pistooli, siinä lekottaakin outoa ultraääntä pitävä killi pesemässä vakoiluviestejä vastaanottavia korviaan. Sängyssä rötköttää laiskanpulskea kultainennoutaja, jota ei pompeokaan pelkäisi. ”Se kirjansivu luettiin koirankorville.” Fiaskoksi muuttunut kansalainen ulkoiluttaa mokomaa pyssynkorviketta niin, ettei ehdi kuunnella uutisia kiinalaisten salaliitoista ja suomalaisten jokakeväisestä metsänharavoinnista, minkä avulla he rakentavat maailman täyteen tuottoisia sellutehtaita. Edes naapurin Fedja-koirasta ei ole taloudelle vetoapua, sillä hemmoteltu vintturi ei sekään ole eläissään nähnyt, saatikka noutanut haravaa tai yhtäkään teoriaa. Murheensa kullakin. Minkä niille täältä asti voi. Onneksi riski-ikäinen saa lönkyttää koronaetäisyydeltä ihastelemaan uuden lähinaapurin joutuisaa ideapihanrakennusta. Kultakarvainen siperianpikkutiikeri hiipii myyrätutkakorvat valppaina takapihani taigan heinäsavannilla. Kevätyön valossa seuraan ikkunasta, kuinka sen kaveri majassaan siistii kesäkarvaan vaihtuvaa hopeista turkkiaan suuret luppakorvat heilahdellen. Hetken päästä sen kaniksi valtava olemus lepää makuukammion katolla kuin Ressu-koira ikään, tosin ei selällään. Kukkapenkin kyltti ”Ei kaneille” ei huoleta sitä tippaakaan.