Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Praisementin ja musiikin juhlaa

Keuruulaiset Leena ja Juha-Pekka Laitinen selaavat Praisement-yhtyeen kymmenvuotiselta taipaleelta tallennettuja muistiinpanoja. Tilastoista pitävä Juha-Pekka kertoo, että esiintymisiä on ollut tuona aikana keskimäärin kuusitoista vuodessa. – Suurimmaksi osaksi olemme esiintyneet Keuruulla, mutta myös muualla Suomessa. Kutsuja esiintymään olemme saaneet useista maista Australiaa myöten, Juha-Pekka kertoo iloisena. Idea reipasta, melodista, rytmikästä hengellistä musiikkia esittävästä yhtyeestä muhi Keuruun helluntaiseurakunnan musiikkiväen keskuudessa pitkään. Kymmenen vuotta sitten Laitiset lähettivät muutamille innokkaille tekstiviestin: ”Ylistys-julistus-palvelu-terapia-kuoro-bändi-yhtye aloittaa.” Mukana seurasi tiedot paikasta ja ajasta. Siitä lähtien yhtye on harjoitellut joka toinen viikko. – Kansioista löytyy pitkästi toista sataa biisiä, mutta harjoittelemme koko ajan uusiakin. Rumpalimme Marko Halttusen tekemiä niistä on kaksitoista ja lisää on tulossa, sanoo Juha-Pekka, joka itsekin säveltää ja sovittaa kappaleita sekä soittaa bassoa. Leena Laitinen säestää Praisementiä pianolla ja laulaa. Hän kertoo, että musisointi perustuu ainakin harjoitusvaiheessa paljon improvisaatioon. Kolmiäänisesti laulava ryhmä tekee stemmat itse. Ilo on suuri, kun instrumentit ja laulu löytävät harmonian. – Olemme esiintyneet keuruulaisille eri seurakuntien lisäksi esimerkiksi Kimarassa, Keuruun markkinoilla, koululla, Isossa Kirjassa, vanhainkodissa, jäähallissa ja itsenäisyysjuhlassa, jossa esitimme Halttusen Pro Patria -teoksen, Leena kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Praisementissä on kymmenen vuoden aikana ollut mukana useita laulajia, mutta perusporukka on säilynyt koko ajan. Tällä hetkellä siihen kuuluvat Laitisten lisäksi Marko Halttunen, Johanna ja Marko Valkeinen , Niina Sunila , Sari Vieltojärvi , Tuomas Sandelin , Niina Nieminen , Minni Laitinen ja Kristiina Nickel . Työpäivän päätteeksi harjoituksiin lähteminen ei toisinaan ole helppoa, mutta Laitiset ovat kokeneet aina virkistyvänsä laulaessaan. Haastetta luo joskus sekin, että joku yhtyeen jäsenistä pitää enemmän jostakin musiikkityylistä kuin toinen. Yhtye touhuaa laulamisen lisäksi yhdessä muutakin, kuten grilli-iltoja, syntymäpäiviä, kylpyläreissuja ja illanistujaisia. – Yhtyeemme nimi tulee sanoista praise ja basement eli ylistäminen ja perustus. Haluamme pysyä evankeliumin perustalla ja jopa yksinkertaistaa musiikkiamme esimerkiksi laulamalla välillä ilman säestystä a capella , Juha-Pekka Laitinen pohtii. Praisement harjoittelee tällä hetkellä ahkerasti tulevaa kymmenvuotis-juhlakonserttiaan varten, joka kajautetaan 25. syyskuuta Keuruun helluntaiseurakunnan Duuristi-konsertissa.