Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kisatunnelman loi radio

”Suomen Yleisradio, Lahti, Salpausselkä”. Pekka Tiilikaisen 1950-luvun radion kisalähetyksen avaus oli pojankoltiaisille merkki talven taittumisesta kevääseen. Talviurheilua seurattiin 1950-luvulla radiosta; ei televisiosta, netistä tai FIS:n livetulospalvelusta. Sunnuntain viisikymppisen kuuntelu sinisen väliaikavihkon kanssa oli radiojumalanpalvelukseen verrattava harras tilaisuus. Isä poltteli piippua keinutuolissa torkahdellen. Muisteli nuoruuttaan Lahden vuoden 1938 MM-kisojen viisikymppisellä kansallisen ryhmän hiihtäjänä. Kalle Jalkanen voitti maailmanmestaruuden ajalla 4.06.09 ja isälläni, Jämsänkosken Ilveksellä, aikaa kului 4.33.26. Sijasta 28. oli muistona tummunut pokaali piirongin päällä, silloin ilman maailmancupin pisteitä. Noissa Lahden MM-hiihdoissa 24.–28.helmikuuta 1938 kävi yli 100 000 kisavierasta. Tunnelmia koteihin Yleisradion kautta välitti 26-vuotias Pekka Tiilikainen . ”Kello käy eikä Hakulista näy!” ”Sinivalkoiset äänet” Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen seurasivat 1950-luvulla ulkostudiossa tulostaulun lähellä kilpailun kehittymistä. ”Taskunauris” eli sekuntikello oli oleellinen osa selostusta. – Kello käy eikä Hakulista näy!” Kevättalvella kuunneltiin radiosta Salpausselän kisoja, Holmenkollenia, Puijon kisoja ja huipentumana Ounasvaaran talvikisoja, joista saatiin tuulahdus Lapin porteilta. Puijon kisaselostuksista pystyin kuvittelemaan ”Hämytsaaren isännän” Eero Kolehmaisen Antikkalan nousuissa. Tapasin Oslon 1952 talviolympiakisojen 50 kilometrin hopeamitalistin Kolehmaisen Wanhojen Hiihtoveikkojen tilaisuuksissa, joista muistona on Eeron sorvaama visakoivuinen puheenjohtajan nuija. Talviolympiakisat ja maailmanmestaruuskisat vuorottelivat ennen lomittain kahden vuoden välein. Pystyimme luettelemaan ulkomuistista suomalaisia kisasankareita, joista jämsänjokilaaksolaisten ykkönen oli Veikko Hakulinen . Nykyisten kymmenien maailmancupin kilpailujen seuraaminen viikonvaihteissa on penkkiurheilijalle kestävyysurheilua. On pitänyt vaihtaa tv-kanavaa maastohiihdosta ampumahiihdon puolelle, alppisyöksyyn ja päättää kisapäivä mäkihyppyyn. Enää en muistaisi Falunin vuoden 2015 MM-hiihtojen miesten 15 kilometrin mitalikolmikkoa. Vuoden 1954 Falunin MM-hiihdoissa se oli Veikko Hakulinen, Arvo Viitanen ja August Kiuru . Kuuntelin kisat radiosta.