Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kun kaikki yhtäkkiä muuttuukin ylösalaisin – Reijo Vuorisen romaani Harmaa kapina on terävä satiiri tämän päivän vanhustenhuollosta Suomessa

Jatkosodan kaukopartioluutnantti Simo-Pekka Kelohonka oli tottunut siihen, että hän huolehti itsestään ja muista jo sodan aikana. Se oli elämisen ehto, kun toimittiin syvällä vihollisen rintamien takana. Kun elämän ehtoopuolella palvelukodissa ei hoitotyö sujukaan Kelohongan eikä muidenkaan asukkaiden mielestä niin kuin pitäisi, herää vanhan kaukopartioluutnantin mielessä ajatus, että jos kerran vielä hän ottaa tilanteen haltuun ja pitää huolen omistaan. Siinä pohjaa kesämultialaisen Reijo Vuorisen kolmannelle romaanille Harmaa kapina , joka on satiirinen kertomus tämän päivän suomalaisesta vanhustyöstä ja sen hoivatyön ongelmista. – Vaikka teos on huumorilla höystetty, sen takaa löytyy vakava asia. Vanhusten olojen parantaminen ei ole kiinni hoitajamitoituksen desimaaleista tai siitä, tekeekö hoivatyötä yksityinen vain julkinen sektori. Kaikki on kiinni tahdosta, asenteesta ja arvovalinnasta, Vuorinen painottaa. Romaanin tapahtumiin Vuorinen ammensi kokemuksiaan toimittuaan 30 vuoden ajan vanhusten ja erityisryhmien asumispalveluita tarjoavassa yhdistyksessä. Osasto Kelohonka laittaa ranttaliksi Kirjan fiktiiviset tapahtumat ja henkilöt ovat sijoitettu Lahdelman Palvelukotiin Muurolan kuntaan. Palvelukodissa asuu sotaveteraaniryhmä, joka ei ole tyytyväinen palvelutalon huonoihin oloihin ja palveluun. Pääroolissa esiintyvät Kelohonka tekee kaukopartiomatkojensa tapaan tarkan suunnitelman siitä, kuinka asiat laitetaan palvelutalossa kuntoon. – Alun perin Kelohonka oli vain yksi palvelutalon asukkaista. Kirjaa kirjoittaessani Kelohonka alkoi elämään vahvasti tapahtumista mukana ja hänestä tuli romaanin päähenkilö, Vuorinen jatkaa. Kun Vuorinen alkoi kirjoittaa romaania puolitoista vuotta sitten, hänellä oli selkeä käsitys, mitä hän haluaa lukijalle kertoa. Itse kirjoitustyötä tehdessä hän ei tarkkaan tiennyt, mitä itse tarinassa tapahtuu, mutta jokin käsitys romaanin päätöksestä oli. – Kirjoitustyötä edetessä juoni alkoi hahmottua. Tykkään kirjoittaa reilulla kädellä, ja vasta kirjoittamisen päätteeksi karsin tekstiä ja korjaan kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheitä. Tässä työssä mielikuvitus ei ole ainakaan haitaksi. Niin kuin hyvään tarinaan kuuluukin, Vuorisenkin romaanilla on onnellinen loppu. Asiat paranevat, kun harmaa kapina päättyy. Ja jos oikein tarkkaan kirjaa lukee, saattaa fiktiivisten henkilöhahmojen nimien perusteella löytää häiväyksiä todellisiin henkilöihin.