Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

In Memoriam: Parturi-kampaaja Helvi Mäkelä sai elää sata vuotta ja kaksi kuukautta päälle

In memoriam Helvi Marjatta Mäkelä o. s. Nyman 15. maaliskuuta 1920–13. toukokuuta 2020. Kevään aurinkoisena aamuna Helvi-äitimme nukkui pois. Satavuotisjuhlia oli vietetty Koronan takia pienellä joukolla. Äiti sanoi usein, että hän elää 100 vuotta ja yhden päivän. Tuli vielä kaksi kuukautta päälle. Äiti syntyi Keuruulla monilapsiseen perheeseen. Kaksivuotiaana hän jäi äidittömäksi. Hänen Fanny -äitinsä kuoli seuraavan lapsen synnytykseen. Perhe asui Tervan alueella olleissa työntekijöiden asunnoissa. Kerran koti menetettiin tulipalossa. Siitä jäi äidille pelottavia muistoja. Iloinen, ketterä, punaposkinen tyttö oli nopea ja nokkela. Hän päihitti pojatkin peleissä ja juoksussa. Jotkut pojat jopa pelkäsivät tätä raisua rasavilliä. Omien sanojensa mukaan hän sai voimansa syömällä savea, josta kaikki ravinteet tulivat. Koulu oli parasta Parasta, mitä äiti tiesi lapsuudestaan, oli koulu. Hän oli lahjakas lapsi ja olisi tahtonut oppikouluun. Opettaja kävi oikein kotona vaatimassa, että tytön on kouluun päästävä. Perheellä ei kuitenkaan ollut varaa, ja haave opiskella opettajaksi jäi. Martti -puolisonsa äiti tapasi Keuruun Kansallispirtillä, jossa isä oli silloin varastokomppanian päällikkönä. Naimisiin he menivät 1942, ja perhe perustettiin Keuruulle. Parturi-kampaajan opinnot äiti suoritti Alli Etelän liikkeessä oppisopimuksella. Kohta hän jo perusti oman liikkeen Multialle. Lapsia oli kaksi, ja toiset kaksi syntyivät Multialla. Multia olikin meille lapsille unelmapaikka asua ja varttua turvallisessa ympäristössä. Äiti lauloi kuorossa ja osallistui monin tavoin yrittäjien toimintaan juhlien järjestäjänä. Hän esiintyi mielellään, ja niinpä ohjelmavastuu oli usein hänellä. Vaikka työ vei melkein kaiken ajan, jaksoi äiti hoitaa kodin ja olla läsnä lastensa harrastuksissa ja vielä tehdä käsitöitä ja kuntoilla. Kerran opettajani kysyi, voisiko jonkun äiti tehdä joulujuhlaohjelmaan rekvisiittaa. Minä heti viittaamaan ja lupaamaan: – Kyllä meidän äiti tekee. Ja niin hän teki. Kaiken joulukiireen keskellä syntyivät kädessä pidettävät kreppipaperikukat. Työssä eläkkeelle asti Miten äiti jaksoi? Meillä oli kyllä aina hyviä kotiapulaisia. Perheemme muutti takaisin Keuruulle 1961. Aluksi äiti teki kampaamotöitä kotona, mutta siskoni muuttaessa Helsinkiin äiti otti perustamansa liikkeen keskustassa hoitaakseen. Työtä kodin ulkopuolella, kahdessa omassa liiketilassa, oli eläkkeelle siirtymiseen saakka. Opettajaa äidistä ei tullut, mutta hänen parturi-kampaajan opissaan oli useita, sittemmin oman liikkeen perustaneita oppilaita. Lapsista ja lapsenlapsista on sitten opettajia tullut. Oman työnsä jatkajista, ensin tyttärestä ja sitten tyttärentyttärestä, äiti oli hyvin ylpeä. Isä-Martin kanssa Purokallio-taloa hoidellessaan äiti jatkoi kuoroharrastusta sekä järjestötoimintaa kuulovammaisissa ja sotainvalidien naisjaostossa, ja ennen muuta hän jatkoi käsityöharrastustaan. Syntyi lapasia, sukkia, villatakkeja koko suvulle ja neulottuja asuja lapsille. Suurin rakkaus oli lukeminen ja runot sekä niiden lausuminen. Ei sitä perhejuhlaa ollut, missä äiti ei olisi esiintynyt, ja ulkomuistista kaikki. Tuota taitoa äidissä ihailin yli kaiken. Hänellä olikin rautainen muisti ihan loppuun saakka. Kaikki syntymäpäivät, nimipäivät ja muut tärkeät hetket tulivat muistista täsmälleen. Rakas, viisas äiti Olen usein miettinyt, mistä äiti, itse äidittä kasvanut, pystyi kehittämään itselleen äidin mallin. Jos ihan itse, viisas kun oli, niin kympin suoritus. Me jälkeläiset saamme kiittää äitiä niin paljosta, kaikesta. Kiitollisin mielin jätimme jäähyväisemme rakkaalle Helvi-äidillemme. ”Kun suuri puu kaatuu, se jättää suuren aukon, / mutta suurikin puu on luotu vain määräajaksi / osaksi luojan suurta suunnitelmaa.” Raija Komonen, tytär