Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Juuriltaan multialainen kirjailija Lea Kranz oli Hokkasen Veikon siskontyttö

Lea Kranz on tuttu nimi kristillisen kirjallisuuden ystäville. Yleisesti ottaen hän kuitenkaan ei vaikuta olevan erityisen tunnettu, ei edes Multialla, vaikka häntä sukujuuriensa perusteella voi pitää lähes multialaisena. Ehkä onkin selvintä aloittaa esittely kertomalla, että nyt puhutaan Hokkasen Veikon sisarentyttärestä. Kirjailija, evankelista ja sielunhoitaja Lea Kranz oli sukuaan Kantola, ja hän kuului äitinsä puolelta Multian Hokkasten laajaan sukuun. Kranz syntyi Jyväskylässä 14. heinäkuuta 1935. Äiti Eeva Kantola oli omaa sukua Hokkanen ja yksi multialaisen Urho Hokkasen ja hänen vaimonsa Idan kahdeksasta lapsesta. Eeva oli samaa sisarussarjaa kuin varttuneemman polven multialaisten hyvin muistama Veikko Hokkanen, joka siis oli Lean eno. Riepumaton raitoja Muistelmateoksessaan Riepumattoni raitoja Kranz kuvaa laajasti ja elävästi onnentäyteisiä lapsuuskesiään serkkuparven keskellä Multian-mummolassa. Jo varhain Lea Kantola tunsi vastaansanomatonta kutsumusta seurakunnalliseen työhön, joskaan hänen ensimmäinen ”työkomennuksensa” ei alkuunkaan tuntunut omalta. Ilman mitään valmennusta hänestä tehtiin pyhäkoulunopettaja. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Myöhemmin pyhäkoulunopettajia alettiin Jyväskylässä myös kouluttaa. Samalle kurssille Lean kanssa tuli Kuorevedeltä salskea nuori mies nimeltä Aleksi Kranz . Mitäpä muuta se oli kuin johdatusta. Kolmen päivän päästä Aleksi kosi. Eikä saanut rukkasia, vaikka salamarakkauden vauhti Leaa hiukan hirvittikin. Inkeriläinen Aleksi oli tullut Suomeen sotapakolaisena äitinsä, siskojensa ja molempien mummojensa sekä tätinsä perheen kanssa. Sota oli kovalla kädellä harventanut hänen sukuaan, josta osa menehtyi Leningradin piirityksessä. Myös Aleksin isä katosi rintamalla. Sodan jälkeen Kranzit eivät antaneet pelotella itseään palaamaan Neuvostoliittoon. Aleksi kouluttautui Kuorevedellä lentokoneiden sähköasentajaksi, mutta lapsena opittu venäjänkielen taito vei hänet myöhemmin idänkaupan palvelukseen. Äidille keksittävä työtä Avioliittonsa ensimmäiset vuodet Lea ja Aleksi Kranz asuivat Kuoreveden Hallissa. Perheen kasvaessa puolison palkka ei enää riittänyt, eikä vaimolla ollut mitään mahdollisuuksia lähteä töihin kodin ulkopuolelle. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Siihen aikaan lapsille ei ollut nykyisenkaltaista päivähoitojärjestelmää. Oli keksittävä työ, jota voi tehdä kotona samalla, kun pyöritti kotiäidin vilkasta arkea. Silloin Lea Kranz muisti lapsuudenunelmansa, joka oli herännyt hänen nähtyään Aleksis Kivestä kertovan elokuvan Minä elän . Hänhän oli päättänyt ruveta isona kirjailijaksi. Kirjoittaminen siinä vilinässä oli usein sitä, että jalka keinutti lastenvaunuja samalla, kun käsi kirjoitti. Siitä se kuitenkin lähti. Esikoisteos, nuortenromaani Taistelu kahdesta rakkaudesta , ilmestyi Ristin Voiton kustantamana vuonna 1960. Kranzin ensimmäiset teokset olivat lasten- ja nuortenkirjoja. Inspiraatioita ei tarvinnut kaukaa hakea. Lapset vinoilivatkin äidilleen, että hyvähän tämän oli kirjoittaa, kun he järjestivät aiheet. Räiskähtelevä taiteilijaluonne Lea oli räiskyvä taiteilijaluonne. Kaiken tekemänsä hän teki ”sukkelaan, paljoudella ja runsaudella”, kuten tytär Anne-Leena kuvailee. Lea purki luomisvimmaansa myös sisustukseen ja käsitöihin ja oli myös kuvataiteilija. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vaikka kirjoitustyö oli välillä pitkään katkolla, Lea Kranz kirjoitti kaikkiaan parisenkymmentä teosta. Hänen tuotantonsa käsitti myös valtavan määrän lyhyempiä tekstejä: runoja, pakinoita ja ajatelmia. Kranzin mittavin kirjallinen työ oli vuosituhannen vaihteessa ilmestynyt inkeriläispakolaisten kohtalosta kertova romaanitrilogia, jonka osat ovat nimeltään Eilisen varjot , Punainen aurinko ja Sinitaivaan alla . Aiheen Kranz ammensi miehensä ja tämän suvun kokemuksista ja kertomuksista. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vuonna 2000 kustannustalo Aikamedia nimesi Kranzin Vuoden kirjailijaksi. Kranzit saivat kuusi lasta, joista yksi syntyi kuolleena. Lasten aikuistuessa perhettä kohtasi toinen suunnaton suru, jonka yli Lea ei koskaan täysin päässyt. Kukkeinta nuoruuttaan eläneen Nea -tyttären yllättävä sairastuminen ja kuolema lääkkeiden yliannostukseen suisti pitkäksi aikaa elämän raiteiltaan. Jopa usko oli koetuksella. Pahimpina hetkinä Lea turvautui inkeriläisen anoppinsa neuvoon: Mene metsään ja huuda! Surun vuosina Lea purki tuskaansa paperille, ja näistä runoista koottu teos Lasiseinän takana oli ilmestymisvuotenaan 2008 ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi. Surun pitkät vuodet Kranzin sururunoissa liikutaan ihmismielen syvimmissä, arimmissa ja herkimmissä pohjavirroissa. Niitä voi suositella vertaistukimateriaaliksi vapaaehtoisesti elämästään luopuneiden omaisille, etenkin lasten ja nuorten vanhemmille. Miten voisi olla katkera / ja vihainen uupuneelle / joka ei jaksanut perille? Oma kärsimyspolku syvensi entisestään Kranzin kykyä sielunhoitajana kohdata toisen ihmisen raastavimpiakin kokemuksia. Sillä vielä enemmän kuin taiteilija Kranz ehkä sittenkin oli evankelista ja sielunhoitaja. Monen rosoisen päivän yli Lea Kranz ponnisti leikinlaskun voimalla. Hän piti huumorintajua suurena lahjana ja vertasi sitä auton jousitukseen, jonka tarkoitus on keventää ja helpottaa matkantekoa. ”Nauran paljon ja hereästi”, sanoi Lea vuonna 2016 Ristin Voitto -lehden haastattelussa. Kranzin viimeiset teokset ovat pakinakokoelmia, joissa hulvaton huumori ja kaiken läpäisevä kristillinen elämänkatsomus saumattomasti lomittuvat. Yksi hänen teoksistaan on nimeltään Enkelitkin nauravat . Tekohurskaus saa kyytiä Kranzin teksteistä on tunkkainen ahdasmielisyys kaukana. Ihmisten keksimät säännöt, joille Raamatusta ei löydy mitään tukea, puhallellaan iloisesti taivaan tuuliin. Kireät nutturat ja kaikkinainen tekohurskaus saavat kyytiä. Vaikka joskus ”tuntuu siltä, ettei taivaallinen Isä välitä minusta tuon taivaallista”, senkin voi Kranzin mukaan sanoa rehellisesti ääneen. Perille taivaaseen päästyään Lea toivoi saavansa tavata apostoli Paavalin. Hän aikoi antaa Paavalin kuulla kunniansa naisten vähättelystä ja ripityksen jälkeen halata tämän littanaksi. Apostoli lienee nyt jo saanut puhuttelunsa ja halinsa, sillä Lea Kranz kuoli Turussa 3. kesäkuuta 2019 nopeasti edenneeseen maksasyöpään. Puolisonsa ja jälkipolvien lisäksi Kranzia jäivät kaipaamaan lukemattomat ystävät, jotka vuosikymmenten mittaan ovat tulleet kosketetuiksi hänen julistuksensa ja monipuolisen taiteellisen tuotantonsa kautta.