Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Helle hellii ja hiostaa – Uimarannat täyttyivät vilvoittelijoista

Keuruulaiset kaverukset Helmi Heikka , 7, ja Kerttu Hahl , 6, viihtyvät helteellä Keuruun uimarannoilla. Tyttöjen suosikki on Lapinsalmen uimalaitos eli Uippis, jossa aika kuluu kuin siivillä. Tytöt viettävät rannalla päivisin parhaimmillaan monta tuntia. – Olemme hyppineet tuolta ykkösestä, tytöt näyttävät kohti hyppytornia ylpeinä uudesta taidosta. – Uimme myös ja välillä lekotellaan rannalla. Täällä näkee kavereitakin. – Ja syömme jäätelöä, vaniljajäätelö on parasta, Kerttu ja Helmi kertovat vuorotellen. Rauhallisempaa kuin Jyväskylässä Jyväskyläläinen Kristian Heinäaho rentoutui päivää Uippiksella ystävänsä kanssa. – Olen vielä lomautettuna töistä koronaepidemian takia, joten nyt on aikaa ottaa aurinkoa ja käydä välillä uimassa. Nyt on niin kuumaa, ettei oikein muuta voi tehdäkään. Esimerkiksi urheilla ei jaksa, sanoo Heinäaho. – Täällä on rauhallisempaa kuin Jyväskylässä, tänne on kiva tulla välillä. Helle sopii joutilaalle Keuruulainen ”oloneuvoksetar” Virpi Salomaa nautti niin ikään rannalla olosta. – Joutilaalle helle kelpaa, eikä tässä oikein muualla kuin rannalla pärjääkään näin kuumalla. Minulle riittäisi viileämpikin sää, tuumaili Salomaa. Salomaa nautti erityisesti järveltä puhaltelevasta tuulenhengestä. – Välillä voi vielä pulahtaa järveen, Salomaa sanoi. Sorsapoikuekin tuli uimaan Keuruun uimarannat ovat luonnonläheisiä ja siitä saivat auringon ottajat mukavan muistutuksen, kun sorsaemo poikineen taapersi halki hiekan kohti vesirajaa. – Tuo on jo toinen poikue, jonka olen nähnyt täällä, sanoi Salomaa. Uippis on paras Keuruulaiset äidit Riikka Salomaa ja Henna Heikka kertoivat viettävänsä lasten kanssa kesäaikaan paljon aikaa uimarannoilla. Kun yksi kyllästyttää, he siirtyvät jollekin toiselle. Rannat ovat erilaisia ja jokainen omalla tavallaan hyvä. – Uippis on lasten suosikki, täällä pääsee hyppimään. Myös Nyyssänniemessä riittää lapsille tekemistä, muutakin kuin uimista, sanoo Salomaa. – Pikkuhiekassa on paras luonnonranta ja Lompparissa tulee vietettyä pitkiä rantapäiviä. Siellä ja Nyyssänniemessä pääsee myös syömään, vertailee Heikka. Lisäksi Keuruulta löytyy monta asuinalueiden omaan pikkurantaa, jotka sopivat hyvin nopeaan uintipulahdukseen. Viilennä sisätilat, jäähdyttävä ilmastointilaite voi helpottaa oloa alle 35-asteisessa sisäilmassa. Vältä kuumia paikkoja ja suoraa auringonpaistetta. Juo riittävästi ja syö kevyesti pitkin päivää. Viilennä kehoa: kevyet löysät vaatteet, luonnonmateriaalit ja viileä suihku auttavat. Huolehdi toisista: Vanhukset ja heikentyneestä toimintakyvystä kärsivät saattavat tarvita hellepäivinä erityisesti apua. Suhtaudu vakavasti lämmön aiheuttamiin terveysongelmiin. Huomioi koronaviruksen ehkäisy myös helteiden aikana. Lähde: THL