Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Huoli pojista

Yksi lapsenlapsistani on nyt ahmimisiässä. Hän siis lukee. Ja hän on POIKA. Hän hotkaisee kirjan parissa päivässä, eikä mitenkään uskoisi, että hänen ikäisistään pojista ollaan valtakunnassa kovin huolestuneita. Hän lukee, mutta myös tablettitietokoneet ovat hänelle tuttuja. Hän on jaksanut ponnistella lukemisen vaivan yli sille puolelle, jossa avautuvat seikkailut ja aava tiedon meri. Syyslomalle tullessaan hän laskeskeli, miten kauan matka olisi kestänyt raketilla, sillä juuri nyt häntä kiinnostavat avaruusasiat. Raketeista hän tietää kertoa paljon. Kiinnostus virisi ensimmäisen kuulennon muistovuodesta, ja avaruusaiheisia kirjoja kuulemma kirjastossa riittää. Samoin scifiä ja fantasiaa. Se on hyvä, sillä lukutaito ei kulje geeneissä. Hän tarvitsee lukutaitoa myös matematiikassa, ja lukeminen tukee empatian kehittymistä. Tutkimusten mukaan lasten, ja erityisesti poikien, lukutaito on heikentynyt. Joka kahdeksas peruskoulun päättävä nuori ei osaa lukea kunnolla. Onpa vielä niinkin, että tyttöjen ja poikien lukutaidon ero on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa. Tytöt siis lukevat, mutta pojille se on vaikeampaa. Jos nuori ei osaa lukea, hän on vaarassa syrjäytyä. Sen takia ollaan huolestuneita. Sen takia meneillään on monta lukemisen innostavaa hanketta. ”Pojat tarvitsevat lukemisen malleja.” Kysymys on motivaatiosta. Luulen, että meillä ei arvosteta kirjoja ja lukemista yhtä paljon kuin muualla Euroopassa. Olen nähnyt lasten lukukilpailuja televisioitavan ja ihmetellyt lukutilaisuuksia, joihin yleisö ostaa pääsylipun kuullakseen, kun kirjailija lukee omaa tekstiään. Siksi tuntui mukavalta törmätä netissä keskisuomalaiseen Tartu tarinaan -projektiin, jossa muiden muassa jääkiekkoilija Aleksi Salonen kertoo itsestään ja lukee yhden lastenkirjan. Hän on kodikas esikuva, lukevan nuoren miehen malli. Pojat tarvitsevat lukemisen malleja: miehiä ja isiä, jotka kuuntelevat kyntötöissä äänikirjaa, isän joka istuu nojatuolissa kirjaa lukemassa, iltasatua lukevan isän. Lukevia lapsia ei kasva ilman lukevia vanhempia. Kodin rooli lasten lukutaidon kehityksessä on yhä merkittävämpi. Näin kirjamessujen alla on hyvä tarkastella neljäsluokkalaisista tehtyä tuoretta tutkimusta. Tuloksiin vaikuttivat eniten vanhempien omat lukutottumukset ja asenteet. Käsi sydämelle: millaiset asenteet meillä on? Miten me arvostamme lukemista? Kirjoittaja on keuruulainen kirjailija ja mummo.