Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Muotoilua, käsityötä ja kuvataidetta – Keuruun museo avaa ovensa keskisuomalaiselle taiteelle

Keuruun museo avautuu kesäkuun alussa yleisölle keskisuomalaisen muotoilun, käsityön ja kuvataiteen näyttelyllä. Luovan valokuvauksen keskuksen, Jyväskylän Taiteilijaseuran ja Materia ry:n yhteinen Visusti-hanke toteuttaa vuosina 2020–2021 kymmenessä keskisuomalaisessa kunnassa näyttelykiertueen, joka esittelee alueella tehtyä visuaalista taidetta, muotoilua ja käsityötä. Keuruun museolla 3.6. avautuvassa Metsämaa -näyttelyssä nähdään ennätyksellisen laaja kattaus taiteilijoita. Näyttelyssä on esillä yli kolmenkymmenen taiteilijan teoksia ja se kestää aina 2.7. saakka. Keuruulaisista taiteilijoista mukana ovat Pirta Ala ja Sisko Mikkilä . Lisäksi näyttelyyn tulee esille keuruulaislähtöisen, taidegraafikko Kirsi Neuvosen teoksia. Näyttely näkyy myös Keuruun keskustassa kahdessa ikkunagalleriassa: Suomen Metsäkeskuksen ikkunassa (Keuruuntie 15) sekä Keuruuntie 5:ssä sijaitsevan liiketilan ikkunassa. Näyttelyn avajaispäivänä 3.6. ei pidetä varsinaista avajaistilaisuutta, mutta näyttelyn avautumisen kunniaksi taiteilija Marko Kaiponen esittää Pystyyn kaatunut -performanssia Keuruun keskustassa ja Keuruun museolla. Visusti-hanketta ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto ja Keski-Suomen kehittämisrahasto. Kiertueen toteuttavat Luovan valokuvauksen keskus, Jyväskylän Taiteilijaseura ja Materia ry yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen ja Keski-Suomen elokuvakeskuksen kanssa.