Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Jouko Pihlaisen Luonto sydämellä –valokuvanäyttely on esillä Keuruun kirjastossa toukokuun ajan

Keuruulaisen luontoharrastajan Jouko Pihlaisen luontokuvia on toukokuun ajan esillä Keuruun kirjastossa. Näyttelyn valokuvissa on tunnelmapaloja Keurusseudun vuodenajoista kullankeltaisista kulleroista pulskan punaisiin puolukoihin. Lintukuvia on laidasta laitaan sääksestä ja joutsenesta metsoon ja palokärjestä tikliin. Myös kotiseutuhenki elää kuvissa, sillä näyttelystä löytyy kuvat esimerkiksi metsätähdestä–Keuruun kuntakukasta ja pirstekartiosta–Keuruun kuntakivestä. Koskikaran kuvaajana tunnettu lintumies on vuosikymmenten varrella tallentanut paljon muitakin luonnonilmiöitä niin filmille ja kuvakortille kuin luontokirjoihinsakin. Jouko Pihlainen retkeilee luonnossa joka päivä, satoi tai paistoi ja hän kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan luontoblogia. Blogitekstejä on julkaistu myös kahtena kirjana. Niistä uudemmassa, viime vuonna ilmestyneessä on kuuden vuoden, 2012–2017, luontoretket yksissä kansissa. Järjestyksessään teos on Pihlaisen seitsemäs luontoaiheinen kirja. Pihlaisen muita luontovalokuvakirjoja ovat esimerkiksi Jään monet muodot vuodelta 2010 ja Keurusseudun vuodenajoista kertova Tuokiokuvia luonnosta 2011. Vuonna 2012 Jouko Pihlainen kokosi kirjan Aisapuu-lehden sadosta otsikolla Hölmöt hömötiaiset ja hauskat haarapääskyt. Hän on tehnyt myös lasten valokuva-tarinakirjan Topi tonttu retkeilee sekä luontokuvakirjan Keurusseudun vanhat myllyt ja komeimmat kosket 2015. Pihlaisen näyttelyyn kuuluukin paitsi luontovalokuvia, myös tekijän kirjat omassa vitriinissään. Luonto sydämellä–lintumiehen kameran satoa -näyttely on esillä Keuruun pääkirjastossa 31. toukokuuta saakka.