Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Oman elämäni kuvat

Sain kutsun entisen luokkani tapaamiseen. Mahtavaa! Kutsun innoittamana aloin penkoa valokuviani. Siitä tuli suurempi sessio kuin piti. Kuvakansioita on paljon ja irtokuviakin monta kenkälaatikollista. Upeita muistoja ja tunnelmia tulvahti mieleeni. Ihan ensimmäisen albumini sain syntymäpäivälahjaksi 8-vuotiaana. Siinä on harmaat kannet, tupsut ja hartaudella liimatut kuvat. Etusivulla on kuva sisaruksista. Kuva on ammattivalokuvaajan ottama. Pikkuveli puuttuu, koska häntä ei vielä tuolloin ollut. Sivuilla on pieniä mustavalkoisia kamerakuvia ja ne muutamat todella tärkeät lapsuuteni kuvat. Seuraava albumi täyttyi teiniaikaisista tapahtumista. Tärkeitä nuoruuden huumaa, onnen hetkiä ja sydänsurujakin täynnä olevat kuvat ovat varmasti aidoimpia otoksia ikinä. Opiskeluaikainen kansio sisältää kuvia retkistä, juhlista ja erilaisista tempauksista, viimeisellä sivulla vastavalmistunut opettaja ruusuineen. Seuraavat paksut kansiot täyttyivät työelämän, perhejuhlien sekä lasten vauvakuvista. Kaikki nuo elämääni liittyvät sai minut onnesta ja haikeudesta kyyneliin. Myöhemmin tein lukuisia kansioita matkakuvista. Kameran filmirullan 36 ruutua oli pakko onnistua. Sitten tulivat digikamerat ja kansioita alkoi kertyä metrikaupalla. Kaikki teetin paperikuviksi. Joku vitsaili minulle, että onko tuossa mitään järkeä tallentaa matkakertomuksia. Kuka niistä on kiinnostunut minun jälkeeni? Olen eri mieltä. Vanhat kuvat kiehtovat jo nyt saati tulevaisuudessa. Mutta entä tästä eteenpäin? Puhelimen kameralla tulee otettua tuhansia kuvia. Mihin ne joutuvat? Pilveen, tikulle, häviää, tietokoneen kansioihin, mutta ei ainakaan paperikuviksi kauniisiin albumeihin. Oikein harmittaa. Saamattomuutta se on. Valikoiden voisi edelleenkin tehdä koosteita matkoista, lapsenlapsista, perhetapahtumista ja ihan paperikuviksi asti. Mummi on vanhanaikainen, mutta ette arvaa kuinka itselle tärkeitä hetkiä olen kokenut juuri nyt uppoutuessani kokoelmiini. Ihailen niitä, jotka vielä valokuvaavat muullakin kuin puhelimen kameralla. Itselle riittää, kun saan talteen hienoja hetkiä. Mutta, mutta, kyllä olisi paljon mukavampi katsella otoksi käsin kosketellen ja sivuja käännellen. Taitaa olla monen mielessä, että sitten eläkkeellä on enemmän aikaa liimailuun. Ei kyllä ole. Heti se on tehtävä. ”Puhelimen kameralla tulee otettua tuhansia kuvia. Mihin ne joutuvat?”