Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mielipide: Kuinka paljon kympillä saa?

MIELIPIDE Kävin veljeni luona kylässä Hämeenlinnan seudulla Hattulassa, ja hän vei minut tutustumaan entisen Pappilanniemen B-mielisairaalan kiinteistön nykyiseen tilaan. Olin aikoinaan Pappilanniemessä töissä 23 vuotta. Pappilanniemi on rakennettu B-sairaalaksi vuonna 1959, kuten Juurikkaniemi Keuruulla vuonna 1958. Juurikkaniemen toiminta loppui 2016, Pappilanniemen toiminta on loppunut jo aiemmin. Sen jälkeen Pappilanniemen aluetta on kehitetty niin, että nykyään päärakennuksessa toimivat kaupunginvirastot sekä kirkkoherranvirasto. Päärakennuksen alakerrassa toimii päiväkoti. Rakennuksessa on edelleen myös pitkäaikaissairaille osasto sekä kuntoutumisosasto. Entisestä henkilökunnan asuntolasta on remontoitu asuntoja ja tiloja muita toimintoja varten. Alueelle on myös rakennettu uusia viihtyisiä rivitaloja. Mieleeni heräsi kysymys, eikö Juurikkaniemen aluettakin voisi kehittää tähän suuntaan. Hiljattain uutisoitiin Juurikkaniemen osto Keuruun kaupungille ja purkusuunnitelma. Eikö mittavan purkusumman voisi käyttää korjausrakentamiseen? Alueelle voitaisiin perustaa vaikka sellainen ikäihmisten kampus, jollaista eräässä mielipidekirjoituksessa ehdotettiin. Juurikkaniemen rantatonttien myyminen olisi kuin lypsävän lehmän myyntiä. Ennemmin kannattaisi rakentaa alueelle rivitaloja vuokrakäyttöön ja hyödyntää olemassaolevia tiloja terveyskeskuksen ja kaupungin sekä seurakunnan virastojen tarpeisiin. Palvelujen äärelle pääsisi samasta ovesta, ja rakennus on täysin esteetön. Metsoranta alueella näyttää jo esimerkkiä, että alue soveltuu vuokrakäyttöön ja asumiseen. Keuruun päättäjien kannattaisi tehdä tutustumismatka Pappilanniemeen Hattulaan. Lämpimin syysterveisin Marjatta Virtanen