Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Elokuusta alkaen yli 500 henkilön tilaisuudet sallitaan myös sisällä

Valtioneuvoston aiemmin kesällä tekemien päätösten mukaan koronarajoitusten asteittainen höllääminen jatkuu Suomessa edelleen. Elokuun 1. päivä kokoontumisrajoituksiin tulee muutos, jonka mukaan voidaan jälleen järjestää yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia myös sisällä alueellisesti rajattujen ulkotilojen lisäksi. Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että tapahtumassa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14. toukokuuta antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Tehostettujen käsi- ja yskimishygieniakäytäntöjen lisäksi on varmistettava 1–2 metrin turvavälit henkilöiden ja seurueiden välillä. Etäisyydet on säilytettävä myös tilaisuuteen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa, eikä tungoksia tai tiiviitä jonoja saa päästää syntymään. Osallistujia voidaan tarvittaessa rajata erillisille alueille, jotta virallisia ohjeita voidaan noudattaa. Hygienia- ja turvaväliohjeita suositellaan noudatettaviksi myös alle 500 henkilön tilaisuuksissa. Jos tapahtumaan tai yleisötilaisuuteen liittyy ravintolatoimintaa, järjestäjän on otettava huomioon tartuntatautilain mukaiset ravintoloiden toiminnan velvoitteet. Ravintolassa jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka, ja istuimet on sijoitettava riittävän väljästi toisiinsa nähden. Viranomaisten määräysten, ohjeistusten ja suositusten noudattamista odotetaan myös yleisöltä. Sairaana tai oireisena ei saa tulla yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan, jossa on muita henkilöitä samanaikaisesti paikalla. Riskiryhmiin kuuluville suositellaan välttämään lähikontakteja, kunnes tartuntavaara on väistynyt. Yleisötilaisuuksiin osallistumista ei suositella yli 70-vuotiaille eikä perussairauksia sairastaville. Koronavirusinfektiolle altistavia sairauksia ovat esimerkiksi vaikea-asteinen sydänsairaus, huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus, diabetes, johon liittyy elinvaurioita, krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta sekä yleistä vastustuskykyä heikentävä tauti tai lääkitys. Myös runsas ylipaino ja päivittäinen tupakointi voivat altistaa koronavirustartunnalle. Mikäli tartuntatilanne huononee maassa merkittävästi, aluehallintovirastot voivat puuttua kokoontumisrajoituksiin ja yleisömääriin. Lue Suur-Keuruun aiempia uutisointeja aiheesta: