Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vapperi puristi Jokimaalla toiseksi

Lauantaina 4. heinäkuuta ajettiin Lahdessa Suur-Hollola-ajojen välierät. Eriä oli kolme ja jokaisesta pääsi neljä parasta sunnuntain finaaliin tavoittelemaan 120 000 euron ykköspalkintoa. Näihin kovatasoisiin välieriin oli päässyt alkukarsinnoista parhaat Suomessa syntyneet lämminveriset. Muutama yllätys nähtiin. Niistä yhden aiheutti Petra Huhtin kasvattama Sahara Sandstorm, joka kiri välierässään neljänneksi ja pääsi mukaan sunnuntain finaaliin. Tarkan juoksun sille tarjosi Henri Bollström ajellen suurimman ajan sisärataa selissä. Ratkaisevalla hetkellä hän pääsi sieltä luovimaan vapaille vesille, ja loppukiri kantoi hyvin maaliin saakka uudella ennätysajalla 12.3ake. Liinaharja Kujanpään Jyräys vei ja muut vikisi Kylmäveristen lähtökiihdytystä sotki usean kilpailijan liika into laukan muodossa. Suursuosikki Herra Heinämies oli heti pois pelistä hylkäyksen vuoksi, ja näin pelipöytä aukeni muille. Lähdön pahimmalta paikalta radalta 12 kiihdyttänyt Kujanpään Jyräys oli vauhdikkain ja onnekkain, sillä jo takasuoralla se oli joukon johdossa. Temppu, joka harvoin onnistuu takarivin ulommaiselta paikalta. Hannu Torvisen ohjastama Vapperi pääsi ulkoradalle toiseksi, mutta aika kaukana sekin oli ensimmäisen kierroksen johtavasta Ville Tonttilan Kujanpään Jyräyksestä. Kierros juostuna Torvinen lähti Vapperin kanssa tavoittamaan keulaa ja pääsikin hetkeksi Jyräyksen vierelle toisen jonon vetäjäksi. Jyräys oli menotuulella, ja loppusuoralle tämä liinaharja kaartui ylhäisessä yksinäisyydessä. Vapperi kamppaili toisesta sijasta Jouko Tarvaisen ohjastaman Hevillän kanssa ja pääsikin ennen maalipaalua siitä ohi yltäen näin kisassa hopealle. – Hevonen oli tänään kyllä valtaisa. Se on niin nopea, että uskoin jopa takaa pääseväni keulaan. Alussa laitoin kaikki peliin ja ajoin vain eteenpäin ja sain keulat Hevillältä. Tuhat metriä ennen maalia ori alkoi pyydellä, eikö saa mennä kovempaa ja antoi minulle lopussa hyvät kyydit. Sai juosta tänään ilman kenkiä, kertaaa Tonttila Kujanpään Jyräyksen mahtiesitystä. Maalikamera oli Viljulle tyly Vieremällä Vieremän kesäravit saivat runsaasti yleisöä, kun heinäkuun alusta yleisörajaan tuli vapautusta. Malkkin oli etukäteen luotettu kylmäverilähdön ykköseksi kisassa, johon myös Vilju osallistui. Se hoitelikin vetovastuun Viljun matkatessa alun neljännessä ulkoparissa. I.P. Vapari auttoi Viljua kiriin ja kiertoon lähtöön nousten kolmannelle kaistalle ja tarjoten Viljulle selkäjuoksua. Sitten Vapari hyppäsi laukalle ja Vilju jäi kolmosjonon vetäjäksi. Hyvin Jani Ruotsalainen sai Viljun motivoitua reippaaseen menoon, ja maalin lähestyessä myös Vilju lähestyi metri metriltä johtavaa Malkkinia. Maalipaalun kohdalla Vilju oli aivan tasoissa, mutta maalikamera oli armoton ja tuomitsi sen muutamalla sentillä Malkkinille hävinneeksi. Iltapäiväravit. Lahti, Jokimaa 3. heinäkuuta 2020. Koelähtö. Tasoitusajo lämminverisille 2 160 metriä. Kesäravit. Vieremä, Ylä-Savon Hippos 3. heinäkuuta 2020. Ryhmäajo 2 140 metriä, enintään 37 000 euroa tienanneet kylmäveriset. Suur-Hollola-ravit. Lahti, Jokimaa 4. heinäkuuta 2020. I-Divisioona-karsinta. Ryhmäajo 2 140 metriä, enintään 120 000 euroa tienanneet kylmäveriset. Suur-Hollola-ajon välierä. Ryhmäajo 2 140 metriä, Suomessa syntyneille lämminverisille.