Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Petäjäveden vanhan kirkon kesämusiikkisarjan päätösteoksena Tuhlaajapoika

Petäjäveden vanhan kirkon pihamaalla esitettävä Tuhlaajapoika -kesädraama perustuu raamatunkertomukseen kahdesta veljestä, joista nuorempi lähtee kotoaan ja viettää tuhlailevaa elämää. – Näytelmän teemat ovat ikiaikaisia. Teos kuvaa isän suhdetta kahteen poikaansa. Isä kokee luopumisen kipu toisen astuttua kodin vaikutuspiiristä tuntemattomaan tulevaisuuteen. Kaksi erilaista veljestä itsenäistyvät vahvasta isähahmosta, ja heidän välillään vallitsee sisarkateus. Näytelmässä käsitellään ahneutta ja hyväksikäyttöä ihmissuhteissa, mutta myös kestävää rakkautta, joka jaksaa toivoa silloinkin, kun kaikkien muiden toivo alkaa hiipua, kertoo Kalevi Rautjoki , joka on perustanut Vivamon Raamattukylän teatterin yhdessä Anna-Mari Kaskisen kanssa. Tuhlaajapoika valmistui 2010. Sen on käsikirjoittanut Anna-Mari Kaskinen ja ohjannut Matias Nyman. Kaskisen runot on säveltänyt Tommi Kalenius j a sovittanut Matteus Mykkänen . Esitys alkaa Petäjäveden vanhan kirkon edustalla kello 18 riippumatta sääoloista. Pääsylippu oikeuttaa tutustumaan vanhan kirkon sisätiloihin.