Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Iloisuus on voimavara

Ilo ja onnellisuus kulkevat käsikädessä. Eräässä kyselyssä piti vastata, mitkä asiat tuottavat iloa itselleni. Ne perinteiset, terveys, perhe ja ystävät ovat varmaan useimpien listalla. Viime aikoina minulle on tuottanut iloa lasten iloisuus. Olen viettänyt aikaa uimahallin terapia-altaassa ja siinä samalla seurannut pienten ääretöntä riemua vedessä telmien. Ei riitelyä, ei kiusaamista, vaan yhdessä sovussa kisailua. Väkisin omakin hymy löytyy sitä katsellessa. Vanha sanonta ”Ei huolta huomisesta” pätee lasten kohdalla. Entäs me aikuiset? Uimahallin saunan lauteilla kyllä huolen aiheita kuulee ja itsekin kertoilen. Pitäisi olla niin positiivinen, mutta ei sitä aina jaksa. Tänään iloa tuottaa takatalven jälkeinen lämmin, aurinkoinen päivä. Monta kertaa pakkasyön jälkeen pitkälleen menneet tulppaanit ja narsissit selvisivät koetuksesta. Välillä sipulikasvien kohtalona oli joutua suuren rusakon syötäväksi. Se pomppi edestakaisin ja pysähtyi kasveja maistelemaan. Kovalla karjaisulla sain sen lopettamaan, mutta kohta se taas oli paikalla. Monen moista vaaraa kasveillani oli, mutta toisaalta ilon aihetta oli katsella luonnon näytelmiä. Kerran hyppeli metsäkauris puutarhassani. En ollut uskoa silmiäni. Kyllä se oli kaunis. En kertonut kellekään, sillä pelkäsin, että olin ruvennut näkemään näkyjä. No, naapuri kertoi nähneensä saman. Huh, helpotti. Entäs, kun pensasaidalla istui turkoosin värinen undulaatti. Jäi kahvinjuonti kesken. Myöhemmin paljastui, että se oli häkistään karannut karkulainen tien toiselta puolelta. Iloa tuottavat myös ilmaiset aamukonsertit. Lintujen äänten tunnistaminen on hauskaa. Miten ne voivatkaan sopia niin yhteen, vaikka asiantuntija radiossa kertoi toisten laulavan duurissa, toisten mollissa. Kunpa elämä olisi yhtä iloa, mutta valitettavasti niin ei ole. Me ihmisetkin laulamme duurissa ja mollissa. Se ei kuitenkaan suju niin kuin linnuilla. Yhteen sovittaminen on vaikeaa. Mollikansaa pitäisi opettaa iloitsemaan. Onhan meillä monenlaiset mahdollisuudet harrastaa ja tapahtumat, joihin osallistumalla voi saada iloa elämään ja vaikka koko päivän rallatella duurissa. Mistä tietää, että kokee onnea? Suu vetäytyy hymyyn. Yksinolijana voin nauraa ääneen, oikein hekottaa, eikä kukaan kysy, että mille sinä naurat. Vanha evakkokasku on oikeassa: Ilo irti vaikka sydän märkänis!