Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kaupallinen yhteistyö: Keuruun kaupunki - Sattuman kautta Keuruulle – kahdessa vuodessa kaupungista tuli koti apteekkiyrittäjille

Apteekkari on uransa suhteen siinä mielessä sattuman varassa, että kun tavoitteena on oman apteekin perustaminen, on lupa siihen ja lopullinen sijoituspaikka muiden käsissä. Apteekkari ja proviisori Riitta Valjakka-Koskela laittoi taannoin oman apteekkilupansa hakuun, pitkän sairaala-apteekkityön jälkeen, usealle paikkakunnalle ja lopulta haku palautti vastaukseksi Keuruun. – Hakuja laitetaan aina useita, ja ratkaisua joutuu aina vähän jännittämään, kertoo Riitta Valjakka-Koskela. Tuossa vaiheessa hänellä ja hänen samalla alalla työskentelevällä puolisollaan, Tommi Koskelalla , ei juurikaan ollut tuntumaa Keuruun seutuun, jonne muuttokuorma ajettiin Kuopiosta. – Haapamäen Höyryveturipuistossa taisimme joskus ohiajaessa käydä lapsen kanssa, mutta muuten muutto tänne oli hyppy tuntemattomaan, kertoo Tommi Koskela. Alkoi siis yhtä aikaa sekä kodin rakentaminen että yrityksen käyntiin laitto. Liiketila löytyi aivan Keuruun ydinkeskustasta, ensin vastapäätä isoa ruokakauppaa, sittemmin kaupan kanssa samasta liikerakennuksesta. Nyt yritys kehittyy edelleen, on laajentanut palvelutarjontaansa sairaanhoitajapalveluihin ja yrittäjien elämä on muutenkin asettunut hyvin Keuruulle. Harrastuksille Keuruu tarjoaa erinomaiset puitteet, ja koska pariskunnan yhteinen kiinnostuksen kohde on luonto, niin kokemista uudella kotiseudulla riittää. – Teemme paljon pieniä retkiä lähialueen retkireiteille ja lenkkeilemme luonnossa koiran kanssa. Keuruulla on hyvät mahdollisuudet ulkoiluun niin maalla kuin vesilläkin, pariskunta toteaa. Lintujen tarkkailu on yksi pariskuntaa liikkeelle saava harrastus, ja sen lisäksi että havaintojen perässä on joskus menty Viroonkin asti, löytyy myös Keuruulta siihen erinomaisia paikkoja. – Muun muassa Riihossa, Lehdon lintutornilla tulee käytyä lintuja bongailemassa, Tomi Koskela kertoo. Keuruulla lintu- ja näköalatorneja on muun muassa Kaivoslahdella, Myllymäentien varressa sekä Himmaanmäellä, joka myös sijaitsee Riihossa. Rantatontilla luonto on todella lähellä. Järvenselkää tuijotellessa voi tehdä havaintoja niin eläimistä kuin ihmisistäkin, kaikenlaisista luonnonilmiöitä. – Omasta rannasta on tehty monia mukavia lintuhavaintoja, muun muassa härkälintu lähisaaren luona, pariskunta kuvailee rantaelämäänsä. – Olemme seuranneet niin hyviä kuin huonoja jääkelejä talvella, nauttineet jäällä liikkumisesta hauskana liikuntamuotona ja kesällä rentoutuneet ja rauhoittuneet veden äärellä, joten järvenranta on iso osa elämäämme Keuruulla, he jatkavat. – Esimerkiksi kaikki keskeiset palvelut ovat lähellä, jopa kävelymatkan päässä, ja toisaalta, äkkiäkös täältä käväisee joko Jyväskylän tai Tampereen erikoiskaupoissa, jos tarve tulee. Ja vaikka se oli sattuma, joka heidät johdatti Keuruulle, on Tommi ja Riitta onnistuneet hienosti ottamaan Keuruun kotipaikkakunnakseen, ja siihen on vaikuttanut moni asia. – Esimerkiksi kaikki keskeiset palvelut ovat lähellä, jopa kävelymatkan päässä, ja toisaalta, äkkiäkös täältä käväisee joko Jyväskylän tai Tampereen erikoiskaupoissa, jos tarve tulee, Tommi Koskela pohtii lopuksi.