Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Gallup: Onko perheessäsi lemmikkiä

Suur-Keuruun toimitus pyysi ohikulkijoita kertomaan, onko heillä lemmikkejä tai onko niitä joskus ollut. Millaista elämä on lemmikin kanssa ja mitä sen kanssa tehdään? Keuruulla 20 vuotta asunut Lauri Ilo muistelee yhä jäniskoiraansa Wilmaa. – Wilman kanssa käytiin metsällä jäniksiä ajamassa. Muistan vieläkin, miten se istui aina ihan vieressä, kun tehtiin ruokaa, ja odotti, että saisi osuutensa. Myöhemmällä iällään Wilma sairastui syöpään, ja olihan se kamalaa viedä ystävä piikille. Kolme päivää meillä itkettiin Wilman lähtöä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Multialaisen Eija Laajan perheessä on ollut kissoja 25 vuotta sitten ja koira 45 vuotta sitten. – Nyt ei enää ole minkäänlaisia lemmikkejä, sillä lastenlapset ovat allergisia, eikä mummolassa saa olla eläinpölyä. Silloin joskus, kun omat lapset olivat pieniä, asuimme sen verran sivussa, että kissat saatettiin päästää vapaasti pihalle. Ne tykkäsivät kiipeillä pihapuissa. Kyllähän ne lemmikit mukavia olivat. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Keuruulaisella Pirjo Syrjällä on todistusaineisto mukanaan. Parivuotias Saku on puoliksi kääpiövillakoira, puoliksi bischon frisé. – Haimme Sakun Ruotsin Haaparannalta, kun se oli 8 kuukauden ikäinen. Aluksi sille piti puhua ruotsia, mutta se on jo oppinut toimimaan suomeksi. Me käymme yhdessä lenkillä. Saku tykkää olla kovasti sylissä ja paijattavana, joten meillä on usein halihetkiä. Aina se on tulossa viereen ja on seurallinen. Jos muu väki tekee lähtöä jonnekin, Saku on heti lähdössä mukaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Keuruulainen Ari Kaasalainen on ehtinyt ulkoiluttaa koiria oman osansa verran tämän elämän aikana. – Näin on. Nyt ei ole lemmikkiä, eikä tule. Ihan riittävästi olen hoitanut koiria. Kyllä niistä on iloa ollut, mutta vaivaakin on joutunut näkemään. Siksi en enää kotiin ota lemmikkiä. Työssäni kohtaan paljon koiria, joten en jää paitsi iloisista hännänheiluttajista.