Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Neljä yritystä verkkokauppaa kehittämään ja kasvattamaan

Neljä yritystä Keuruulta ja Jämsänkoskelta lähtee opiskelemaan lisää verkkokaupan teosta ja kehittämään omia verkkokauppojaan. Koulutus- ja kehitysrupeaman tekee mahdolliseksi kehittämisyhtiö Keulinkin hakema ja heinäkuussa saama hankerahoitus. Elokuun ensimmäisenä päivänä käynnistynyt Verkkokaupan kehittäminen -yritysryhmähanke kestää kymmenen kuukautta. Hankkeeseen osallistuvat yritykset saavat perehtyä asiantuntijoiden opastuksella muun muassa sähköisten markkinoiden kanaviin ja niissä esimerkiksi hakukoneoptimoinnin ja uusasiakashankinnan taitoihin. Luvassa on myös tietoa muun muassa siitä, kuinka omaa markkinointiaan voi pyrkiä kehittämään esimerkiksi asiakasdataa tai henkilöbrändäystä hyödyntämällä. Koulutuksen kuluessa opetellaan myös, mikä ja millainen on tehokas viesti ja miten se laaditaan ja kohdennetaan. Mukaan hankkeeseen on otettu yrityksiä, joilla on jo omaa verkkokauppaa. Hankkeessa annettavan koulutuksen tavoite on kasvattaa yritysten verkkokauppaa ja antaa yrittäjille lisää osaamista sekä verkkokauppansa ylläpitoon että kehittämiseen. Verkkokaupan kehittämishanke tarjoaa mukana oleville yrityksille ja yrittäjille seitsemän lähikoulutuspäivää, joiden aikana on luvassa myös yrityskohtaista neuvontaa. Yrityksiä verkkokaupan kehittämiseen ohjaavina asiantuntijoina ovat konsulttiyritys Redesan ja ohjelmistoyritys Simmotis. Toukokuulle kestävän hankkeen budjetti on 14 000 euroa.