Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kirja-arvio: Tiedustelua sota-aikana

Kuten vanha sanonta sanoo, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Ja näin se todellisuudessa on ollutkin, sillä ensimmäinen lukemani Suomen sotiin liittyvä tietoteos osoitti sen omalla tavallaan. Sergei Veriginin Vakoojat vastakkain – Suomen ja Neuvostoliiton tiedustelusota 1939–1944 -teos (Minerva, 2019, 312 sivua) avaa sodan vastapuolten tiedustelutoimintaa arkistolähteiden kautta. Osa tiedustelutoiminnan arkistoista on avattu vasta viime vuosina, ja vastauksia moniin avoinna oleviin kysymyksiin on saatu, mutta varmasti myös yhtä paljon on niitä, mihin tuskin koskaan saadaan vastausta. Veriginin teos kertoo sodan kummankin osapuolen toiminnasta historialähteitä apuna käyttäen. Teos käsittelee Neuvosto-Karjalan turvallisuuspalvelujen taistelua Suomen erityispalveluja vastaan talvisodassa, välirauhan aikana sekä Suuressa isänmaallisessa sodassa. Kirjan keskiössä ovat Suomen tiedustelukoulut jatkosodan aikana ja Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatin NKVD:n toiminta niitä vastaan. Paikoin maiden tiedustelutoiminta on ollut samantapaista, mutta teoksen perusteella lukija jää käsitykseen, että Neuvostoliitto oli tiedustelussaan Suomea tehokkaampi. Kovin kummoista ei tiedustelu ollut naapurissakaan, mutta arkistolähteiden perusteella se tuotti kuitenkin enemmän tulosta. Suomen sodanaikainen tiedustelutoiminta tuntuu olleen hieman epämääräistä ja kärsi punaisen langan puutteesta. Sellaiseen käsitykseen ainakin kirjan lukemalla jäi. Tiedustelua tehtiin, partioita lähetettiin, mutta tiedustelun kautta saatua tietoa ei hyödynnetty loppuun asti. Sekä Suomi että Neuvostoliitto hyödynsivät tiedustelutoimissaan vastustajan kiinni jääneitä tiedustelijoita. Osa tiedustelijoista palveli vastustajan leirissä kotimaataan vastaan, osa huijasi ja katosi tiedusteluretkillä heti kun tilaisuus koitti. Keneenkään ei voinut eikä uskaltanut luottaa. Suurin syy kiinni jääneiden suostumiseen tiedustelijoiksi vastustajan leiriin johtui vain siitä, että se turvasi heille mahdollisuuden jäädä henkiin. Veriginin tietoteos pitää sisällään paljon sotaan liittyvää sanastoa ja lyhenteitä, joita aihetta vähemmän tuntevan on haastava lukea. Ehkä osin siksi kirjasta jää osa sisäistämättä. Teos antaa varmasti enemmän historiasta ja Suomen sodista kiinnostuneille. Itseäni sotakirjallisuus ei ole koskaan kiinnostanut tällaisessa muodossa, enemmän minua kiinnostaa ihmisten kohtalo ja heidän tarinansa. Kuitenkin Veriginin teos oli helppo- ja nopealukuista tekstiä, joka eteni jouhevasti. Vaikka teos on tutkimustekstiä, se on saatu mielekkääseen muotoon.