Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Runopalkinto: Ränttätänttä on kuin Peer Gyntin sipuli, jossa on kerroksia toistensa ympärillä

Einari Vuorela -runopalkinnosta päättävä palkintolautakunta julkisti Tuusulan Halosenniemessä 8. kesäkuuta viisi teosta, jotka tavoittelevat 6. syyskuuta jaettavaa 8 500 euroa. Palkinto vaalii keuruulaisen lyyrikon Einari Vuorelan henkistä perintöä, ja se jaetaan 8. kerran. Liedossa syntynyt ja nykyisin Turussa asuvan Juha Kulmalan teos Ränttätänttä (Savukeidas 2017) piiskaa yhteiskunnan epäsuhtia, ja paikoin sitä voisi pitää jopa poliittisena satiirina. Teos keskittyy kuitenkin yksilön kokemuksiin eikä yhteiskuntateorioihin. – Siinä on myös huumoria ja yritystä ymmärtää inhimillisen toiminnan järjettömyyttä ja epäloogisuutta, Kulmala kertoo. lataan piipun, laitan levyn soimaan / työnnän jalat tohveleihin, avaan parveketuolin / otan mukavan nojailuasennon / aurinko on vaakasuorassa lännessä / seppelöitynä kuin kolikkoon jyrätty jumalatar / ja kaiteen yli näen kuinka juopot kaatuilevat / puistikossa kuin pandat Runouden Kulmala sanoo muodostuneen ilmaisuvälineeksensä, koska ei varsinaisesti ole innostunut tarinoinnista. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Runossa on helpompi mennä suoraan asiaan. Etenen mieluummin asioihin syvyyssuunnassa tai useasta suunnasta yhtä aikaa, mikä sopii runouteen. Tämä ei tarkoita, ettenkö voisi joskus kirjoittaa jonkinlaista proosaakin. Runojen teossa Kulmalalle ovat tärkeitä rytmi, virtaus ja vaihtelu, jotka rakenteellisesti ovat lähellä musiikkia. Ränttätäntässä korostuvat myös tekstin asettelu ja visuaalinen muoto. – Arvostan spontaaniutta, kiireettömyyttä, maailman tarkkailua ja sen aiheuttamien reaktioiden purkua sanoiksi. Pyrin luomaan jonkinlaisen röntgenkuvan pelkän pintakuvailun sijaan. Rehellisyys, joka tosin runoudessa on omanlaistaan, on itselleni elinehto. Eräänlainen saumattomuus on Ränttätäntän yksi ominaispiirre. Kertojaminä etenee tajunnanvirrassa lähes läkähdyttävästi ja ottaa kantaa tapahtumiin. tämä on dokumenttinauhaa, loputtomaan / kieppiin teipattua / tässä kuvassa edellinen / kuva menee juuri silppuriin ja / ministerien alta raaputetaan / esiin uudet ministerit, aika / käännetään kuin sukka / nurin, eikä löydy mitään, on säästynyt / vain nöyhtää / valta vaihtuu kahdenkymmenen / sekunnin välein / ohjus löytää aina perille. se löytää / minut joka aamu / päivät avautuvat / kuin vanha ensyklopedia tuuleen – Kulmalan runossa puhe jatkuu, pursuaa elinvoimaa, värikkäitä kuvia ja välillä romantiikkaakin. Vaikka Ränttätänttä piirtää eteen räikeitä näkymiä, se kehottaa liikkeeseen. Keskiössä on tunteva, reagoiva ihminen, joka kahmii itseensä tunteiden koko skaalan, sekoittaa ja kirkastaa sen, palkintolautakunnan jäsen Teppo Kulmala kuvailee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kirjoittajaminän ärtymys yhteiskunnan epäkohtia kohtaan purkautuu välillä kansan syvistä riveistä kumpuavaksi vihaiseksi ääneksi. mitä helvettiä / täällä ajatellaan, voittoako / edelleen, ja että / yhteisesti sopimalla suostuttaisiin / yhä tyranniaan, aateliin / ja alamaisiin / ei / epäilystäkään. kaikki on unohdettu, annettu / anteeksi ja sinetöity / uusi galaktinen määränpää / vain nimi alle Runoilijana Juha Kulmala ei koe elävänsä norsunluutornissa, ja hän myöntää runoistaan löytyvän yhteyksiä ajankohtaisiin asioihin, vaikka ei niitä varsinaisesti haluakaan runoissaan käsitellä. – Ihmisenä runoilijalla on sama vastuu ottaa kantaa tai olla ottamatta kuin muillakin. Runokokoelma on hidas tapa kommentoida asioita. Esiintyvän runon, lavarunouden piirissä nopea kantaaottavuus on ihan toisella lailla mahdollista, ja sieltä on kyllä vuotanut kärkevämpää yhteiskunnallisuutta myös uuteen painettuun runoon, Juha Kulmala toteaa. Kirjoittaessaan Kulmala ajattelee lukijan olevan suurin piirtein itsensä kaltainen, tavallinen ihminen. – En suuntaa tekstiä millekään ryhmälle. Taiteessa mennään taiteen ehdoilla, joten "lukijaystävällisyys" vaihtelee, mutta itse pitää olla tekeleisiinsä tyytyväinen. Keikoilla suhde yleisöön on sitten toinen juttu, siinähän väistämättä pelataan sillä vuorovaikutuksella. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kulmala sai vuonna 2011 ensimmäisen jaetun Jarkko Laine -palkinnon teoksestaan Emme ole dodo . Vuonna 2014 hänen teoksensa Pompeijin iloiset päivät palkittiin Tanssiva karhu -runopalkinnolla. – Minulla ei ole taustalla mitään kirjallisuuden tai kirjoittamisen opintoja, mutta olen kirjoittanut runoja lukioikäisestä lähtien. Ensimmäinen käsikirjoitus valmistui joskus vuonna 1981, mutta onneksi se ei kiinnostanut kustantajia. Ensimmäiset runoni julkaistiin vuonna 1996, ja ensimmäinen kokoelmani ilmestyi vuonna 2002. Sen jälkeen on ilmestynyt kaikkiaan 5 runokokoelmaa, ja uusin on juuri valmistumassa. Kirjoittamisprosessiaan Kulmala kuvailee inspiraatiolähtöiseksi, ja välillä tulee pitkiä kausia, jolloin tekstiä ei synny. – Silloinkin toki välähtelee ideoita ja säkeitä, joita laitan muistiin ja hyödynnän myöhemmin. Kokoelman ihan viimeinen vaihe on rakenteen muokkausta, missä luovan hulluuden rinnalle on kehitettävä viileän ammattimainen asenne ja työtapa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kulmala antaa tunnustusta kaikille kotimaisille runoilijoille, mutta kollegojen nimiä hän ei halua luetella. – Arvostan kaikkia, jotka jaksavat runoutta kirjoittaa, varsinkin vielä sen ensimmäisen kokoelman jälkeen. Kunnioitan niitä, jotka etenevät omaa tietään eivätkä kulje toisten jo tallaamaa uraa. Kollegojen nimiä on kiusallista listata, koska aina joku jää pois. Edesmenneistä tietysti voi nostaa esiin turkulaiset Markku Innon ja Jarkko Laineen , samoin Väinö Kirstinän , Pentti Saarikosken ja Teemu Hirvilammin , nämä tavalliset epäillyt, kaikki miehiä, mutta sille en nyt mahda mitään. Kulmala ei tee varsinaista palkallista päivätyötä, sillä hän toimii freelancer-pohjalta keikkaillen ja apurahojen varassa kirjoittaen. – Tämä on ollut tilanne jo ainakin 15 vuotta, kiitos apurahojen, esiintymiskeikkojen ja tilaustöiden. Olen jo 7. kautta turkulaisen Runoviikko ry:n puheenjohtaja. Teemme talkoilla joka marraskuussa isoa, 10-päiväistä kansainvälistä runofestivaalia Turkuun, mikä vie jonkin verran työaikaa. Pääsy Einari Vuorela -runopalkinnon finalistien joukkoon oli Kulmalalle ilahduttava yllätys. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Ränttätänttä ilmestyi syksyllä 2017, ja olin ajatellut, että se on jo huomionsa saanut. Tämä on merkittävä ehdokkuus ja palkinto juurikin siksi, että 3 vuodessa suuri osa julkaisevista runoilijoista ehtii saada ulos ainakin yhden kokoelman, ja sikäli se kattaa runon kentän paremmin kuin jokavuotiset palkinnot. Ehdokasviisikko on erittäin tasokas ja tyylikirjoltaan niin laaja, että teoksia lienee vaikea arvioida yhteisellä mittarilla. Kyllä, on jännää, Kulmala sanoo. Lue lisää Einari Vuorela -runopalkinnosta: