Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Uhanalaiset

Suomen eläin-, kasvi- ja sienilajiston tila arvioitiin viidennen kerran tänä keväänä. Työhön kului kaksi vuotta. Arvioinnissa siis selvitettiin, kuinka lajit Suomessa pärjäävät. Kuva ei ole kaunis. Yhteensä Suomessa on 2124 uhanalaista lajia. Tämä on 11,9 % kaikista lajeista. Uhanalainen tarkoittaa lajia, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Sukupuutto voi uhata joko maailmanlaajuisesti, kuten saimaanorppaa, tai tarkoittaa ”vain” Suomen alueelta häviämistä, kuten vaikkapa liito-oravalla olisi tilanne. Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa Suomesta kuoli sukupuuttoon ainakin kultasirkku. Vesikko, tammihiiri, monni ja sampi ovat kadonneet jo aikaisemmin. Uhanalaisissa lajeissa on akuutin sukupuuton uhkaamia, eli kriittisen uhanalaisia (CR) lajeja, kuten naali, kiljuhanhi, punasotka, ankerias ja järvilohi. Seuraavaksi vakavin uhka on erittäin uhanalaisilla (EN) lajeilla. Tähän vakavasti uhattujen joukkoon on pudonnut muun muassa sellaisia tuttuja lajeja kuin selkälokki, räystäspääsky, hömötiainen, tervapääsky ja taimen. Vaarantuneita (VU) lajeja puolestaan ovat esimerkiksi hiirihaukka, naurulokki, huuhkaja, riekko ja hilleri. Uhanalaisten listaa tarkastellessa huomio kiinnittyy siihen, että listalle ovat joutuneet monet aiemmin tuiki tavalliset ja yleiset lajit. Vain muutama vuosi sitten punasotkia näki Vilppulan ohi kulkiessaan joka reissulla ja Keuruullakin se pesi parhailla lintujärvillä. Nyt punasotka on äärimmäisen uhanalainen ja maailmanlaajuisesti vaarassa kuolla sukupuuttoon. Uhanalaisiksi ovat muuttuneet myös tukkasotka, haapana, heinätavi, nokikana, jouhisorsa – kaikki Keuruullakin pari vuosikymmentä sitten aika tavallisia vesilintulajeja. Hömötiainen, töyhtötiainen, tervapääsky, varpunen, haarapääsky, naurulokki ja pyy olivat vuosikymmen sitten ihan joka paikan lajeja. Nyt niistä jokaisen kanta on laskenut niin nopeaa vauhtia, että lajit on jouduttu arvioimaan uhanalaisiksi. Uhanalaisuuden taustalla on monia syitä, mutta keskeisimpänä on elinympäristöjen huonontaminen. Vesilinnut vähenevät, kun vesistöt rehevöityvät liikaa ja muuttomatkan varren riskit lisääntyvät. Silti on hävytöntä, että uhanalaisia lajeja saa Suomessakin metsästää. Perhosista vähenevät erityisesti soiden lajit. Aikoinaan ojitetut suot alkavat olla kasvaneet umpeen pusikkoa, joka vie auringonvalon perhosilta. Ja soiden hävitys myös jatkuu kunnostus- ja täydennysojituksen sekä ojitusmätästyksen muodoissa. Metsien tiaiset ja kanalinnut kärsivät avohakkuumetsätaloudesta. Kun metsä avohakkuulla hävitetään, kaikki metsän lajit katoavat. Nyt avohakkuita on tehty lähes kaikkialla ja jäljellä on lähinnä eri-ikäistä taimikkoa ja keskenkasvuista puustoa kasvavia metsänalkuja. On selvää, että oikean metsän lajisto joutuu vaikeuksiin. Yksittäinen lahopuukin kuitenkin auttaa. Kannattaa siis jättää edes omaan pihaan muutama iso puu ja muutama lahoava puu. Ne ovat monille lajeille korvaamattoman arvokkaita. "Punasotka on kriittisen uhanalainen ja vaarassa kuolla sukupuuttoon."