Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Viisi viulua omin käsin – Keuruulainen Heikki Ahonen opetteli viulunrakennuksen salat eläkepäivillä

Heikki ja ja vaimonsa Terttu Ahonen asuvat Keuruun Ketvelniemessä. Rivitaloasunnon takakuistilla on kesäaikaan soitinpaja, jonne Heikki Ahonen nousee yhtä aikaa auringon kanssa rakentamaan uusinta viuluaan. Mikä siinä on työskennellessä, kun linnutkin puissa säestävät työtä konsertillaan. – Idea viulun rakentamisesta tuli minulle jo nuorena. Lapsena soitin viulua musiikkiopistossa Kotkassa. Parikymppisenä päätin, että joskus vielä rakennan viulun. Kun olin ollut pari vuotta eläkkeellä, ajattelin, että sen aika on nyt, kun vielä pystyn tekemään, eikä käsi vapise liikaa, kertoo Heikki Ahonen tarinaa viiden viulunsa synnystä. Ensin hän rakensi yhden viulun ja lupasi sen lapsenlapselleen, mutta kun lapsenlapsia on kuusi, päätti vaari rakentaa soittimia lisää. – Yhtä vielä puuttuu ja sitten pitäisi rakentaa vielä itselle oma soitin, tuumii Ahonen rutikuivat palat vaahteraa ja kuusta käsissään. Siinä ovat seuraavan viulun kuusinen kansi ja vaahterainen pohja, Alppien etelärinteillä varttuneet. Viulun otelauta ja leukatuki ovat perinteisesti tummaa eebenpuuta. Heikki Ahosen kolmannessa viulussa leukatuki ja viritystapit ovat hammasteknikko Norontaukselta saatua katajaa ja neljännessä ja viidennessä viulussa Martti Keskisen omenapuuta. Itse opetellen Heikki Ahonen on opetellut viulunrakennuksen itse alusta saakka. Tosin Kokkolassa asuva ystävä neuvoi työn kulkua, hankki hänelle Stradivari-viulun piirustukset ja antoi vinkkejä tarvittavista työkaluista. – Paljon olen selvittänyt itse lukien ja eri työvaiheita miettien. Työkalut tähän ovat kalliita, niitä olen suunnitellut ja valmistanut itse. Esimerkiksi kaksiteräisen veitsen, jolla reunanauhan uran saa kohdalleen viulun kannen ja pohjan reunaan, näyttää Ahonen. – Poikani Olli tilasi minulle netistä pienen höylän viulun kannen muotoiluun ja Terttu osti joululahjaksi kunnon talttasarjan, Ahonen esittelee työkaluja, joiden pitää ennen kaikkea olla teräviä. Viulunrakennuksessa tarvitaan myös esimerkiksi tappisorvi viritystappien sorvaamiseen, tappikaira tapinreikien saamiseksi kartion muotoon ja sikli kannen ja pohjan hienompaan muotoiluun. Hyvää puukkoa ja puristimia tarvitaan myös. Millimetripeliä – Viulunrakennus todella vaatii kärsivällisyyttä, sanoo Heikki Ahonen ja samaa mieltä on Terttu. Kun viulun kehä on saatu taivutettua muotin ja lämmön avulla muotoonsa, alkaa kannen ja pohjan valmistus. Kun ne on sahattu reunoiltaan oikean muotoisiksi, ne vielä höylätään ja hiotaan päältä kuperiksi ja sisältä koveriksi. Loppuvaiheessa höyläyksessä, siiklauksessa ja hionnassa on kyse millimetrin osien tarkkuudesta. ”Viulu rakennetaan tavallisesti kolmesta eri puulajista: kansi kuusesta, mustat osat ebenpuusta, ja sivut, kaula ja pohja vaahterasta”. – Etenen kannen ja pohjan paksuuden osalta hyvin varovasti. Vedän höylällä tai siiklillä pienen kerroksen pois ja mittaan paksuuden ja näin jatketaan, kunnes paksuus on joka kohdalta oikein. Eri kohdissa kantta haluttu paksuus on eri, 2,4 millimetristä 4,7 millimetriin, esittelee Ahonen viulun piirustuksia, joihin halutut millimäärät on merkitty parin sentin välein. – Ensimmäinen viulun pohja minulla meni piloille, kun en ymmärtänyt, kuinka nopeasti siitä höylätessä tulee ohuus vastaan. Ei auttanut kuin tehdä uusi. Konstikas kaula Myös viulun kaulan ja varsinkin sen päässä sijaitsevan kierukan muotoilu on taitoa ja kärsivällisyyttä vaativa tehtävä. – Spiraalista on vaikea saada käsin symmetristä. Loppuvaiheessa taas ei taltta saa lipsahtaa, muuten menee usean viikon työ uusiksi, sanoo Ahonen. Heikki Ahonen lakkaa viulut kuuteen kertaan hyvin notkealla alkoholipohjaisella sellakkalakalla. – Se pitää tehdä tuolla pihamökissä lakan voimakkaan hajun takia. Mitään hätäisen miehen hommaa viulunrakennus ei selvästikään ole. Viulussa on yli 70 osaa. Soittimen rakentaminen vie 350 - 400 työtuntia. Työ etenee millimetrin kymmenys kerrallaan ja pinnan lakkauskin tehdään puolen tusinaa kertaa. Työvaiheita on satoja. – Viidennen viuluni rakentaminen kesti viime toukokuusta lokakuulle, kertoo Ahonen. Sykähdyttävin hetki koittaa, kun valmista viulua pääsee soittamaan ensimmäisen kerran. – Vinkuuko vai tuhisee. Vai soiko hyvin. Jokaisessa viulussa on erilainen ääni, tuumaa Heikki Ahonen ja soittaa Finlandiaa viulullansa numero viisi.