Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sähkökitaran rakentaminen vaatii pitkää pinnaa – Keuruun jopo-luokalta sitä löytyy

Kaksi Keuruun yhteiskoulun joustavan perusopetuksen, eli jopo-luokan oppilasta kiinnostui sähkökitaroista. Helpointa olisi ollut ostaa valmis kitara netin kautta vajaalla 300 eurolla. Jopo-luokan opettaja Arttu Rous i kertoi kitaroiden rakentamisesta Vihtori Pummilalle ja Niko Jouttelalle . Loppu onkin sitten jo historiaa. Sekä Pummila että Jouttela kiinnostuivat ja alkoivat rakentaa omaa soitinta. Toinen kitaroista valmistui äitienpäiväksi. Kitaran valmistaminen vaati pitkää pinnaa, sillä projektiin kului runsas vuosi. – Niin, opettajamme ehdotti sähkökitaran rakentamista. Minua kiinnosti mahdollisuus saada itse rakentaa oma kitara, jossa näkyy oma kädenjälki. Sen jälkeen olisi tärkeää oppia sillä soittamaan. Sekin siis kiinnosti. Hienoa oli tehdä kitaraa. Aloituksesta valmiiseen kitaraan kului yli vuosi, Jouttela kertoo. Pojat rakensivat kitaroita Jouttelan mukaan koulun teknisen työn luokassa aina, kun se vain oli mahdollista jopo-luokan muilta kiireiltä, kuten työjaksoilta ja oppimisprojekteilta. Tunti silloin, toinen tällöin. Työskentely tapahtui lähes koko ajan itsenäisesti, ja opettaja auttoi vasta "äärihädässä". Tavoitteena oli valmistaa 1950-luvun kuuluisa Fender Telecaster. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Lahjoitimme pojille vaahterakaulojen aihiot. Muut osat pojat hankkivat nettimyynnistä. Kitaroiden mallina oli 1950-luvun Fender Telecaster -kitara, jollainen taisi roikkua Keith Richardsin kaulassa. Ehkä vanhemmat lukijat muistavat tuon legendaarisen soittimen, Rousi tuumii. Jouttelan kitaran mäntyrungoksi tuli Kyyjärven sahan aitoa kakkosnelosta, joka oli kuivanut vuosia autotallissa. Toinen kitara taas valmistui Pummilan papan pihalta kaadetuista tammesta ja koivusta. Rousin mukaan kitaran rakentaminen oli ja on produktiivista projektioppimista parhaimmillaan. Siinä oppilas asettaa itselleen selkeitä tavoitteita ja ottaa vastuuta tekemisestään. – Hän joutuu tilaamaan itse osat netistä, opiskelemaan sähköoppia, tulkitsemaan rakennuspiirustuksia, olemaan yhteydessä soitinrakentajaan sekä työskentelemään lähes koko ajan omatoimisesti. – Minulla oli hyvät ohjeet, joiden avulla pystyin työskentelemään itsenäisesti. Tekemäni kitaran lähetin alan ammattilaisen tarkastukseen ja viimeistelyyn Timo Tuppelalle Kalajoelle. Sain soittimen takaisin häneltä juuri kesän kynnyksellä, Jouttela jatkaa. Tarkastettu soitin ei kuitenkaan ole vieläkään Rousin mielestä ihan valmis. – Puurungon reunat on vielä hiottava ja sen jälkeen käsiteltävä seoksella, jossa on oliiviöljyä, valkoetikkaa sekä muutama tippa sitruunaöljyä. Sen jälkeen sitten voi alkaa opettelemaan soittamista, Rousi opastaa. Kitarasta tuli Tuppelan mukaan niin hyvä, että hän voisi sillä itse vaikka keikalle lähteä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tuppela auttoi jopo-luokan oppilaita kitaran rakentamisessa mielellään, koska hänen mukaansa musiikki ja ohjattu harrastustoiminta yleensäkin auttavat nuoria kiinnittymään hyvään elämään. Jopo-luokan oppilaisiin pidetään edelleen yhteyttä, vaikka he ovat lähteneet peruskoulusta, niin tässäkin tapauksessa. Kitaraprojekti jatkui valmiiksi asti, vaikka pojat opiskelevat jo tahoillaan toisen asteen oppilaitoksessa.