Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Otteluvoitot 2–2 – LeKi ryösti KeuPa HT:ltä kotiedun takaisin

LeKi otti vahvan niskaotteen KeuPa HT:stä maanantai-iltana Keuruun Iglussa. Normaalisti parhaimmillaan päätöserässä oleva KeuPa HT joutui täysin altavastaajaksi ottelun lopulla. Kotijoukkueen toisen erän lento päättyi lempääläisten fiksuun pelaamiseen päätöserän johtoasemassa. Ottelusarja tasoittui, kun LeKi juhli toista perättäistä voittoon keuruulaisista lukemin 3–6 (1–3, 2–0, 0–3). Joukkueiden neljäs kohtaaminen tarjosi hyvää kiekkoviihdettä, jossa pelin hallinta vaihtui joukkueelta toiselle. LeKi hölmöili ottelun toisella peliminuutilla väärän vaihdon, jonka avulla KeuPa HT sai peliin mäkistartin; Jesse Pelamon tarkka rannelaukaus upposi takanurkkaan, kun rangaistusta oli kulunut reilu minuutti. KeuPa HT:n mustat minuutit Riemua keuruulaisleirissä ei riittänyt pitkään, sillä LeKi tuli myrskyn lailla ottelun avausmaalin jälkeen peliin. Kolmessa ja puolessa minuutissa vierasjoukkue maalasi kolmasti, mikä antoi ottelun hallinnan LeKille. KeuPa HT hävisi erän maalin edustalla, sillä joukkue ei saanut Samuli Tervon eteen torjumia kiekkoja siivottua ajoissa pois; kaksi ensimmäistä maalia syntyi Tervon torjumista re-boundeista. KeuPan päävalmentaja Niko Härkönen otti heti aikalisän ja puhutteli tiukasti joukkuettaan, joka kylmän suihkun saatuaan pystyi katkaisemaan LeKi-rynnistyksen. KeuPa HT oli muutenkin pehmeä maalin edustalla, sillä lujaa tilanteeseen ajaneet LeKi-hyökkääjät saivat tylyllä maalinedustapelillä aikaan painetta KeuPa-puolustajille. Toiseen erään luisteli KeuPa HT terävämmin. Kotijoukkue painosti LeKin puolustusta ansiokkaasti. Palkinto tuli, kun Jani Ollitervo kavensi siniviivalta painostuksen päätteeksi 2–3 -osuman, jota tarkasteltiin pitkään videolta. Minuutti myöhemmin luuti ylösnoussut puolustaja Olli-Petteri Viinikainen maalin edustalta pelin tasoihin 3–3:een. Molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä, mutta niin LeKin Kimmo Rautiainen kuin KeuPa HT:n Samuli Tervokin tukkivan maalin suun, eikä lisämaaleja enää erässä nähty. KeuPa HT ei päässyt maaleista huolimatta flow-tilaan, vaan Viinikaisen osuman jälkeen peliote palautui LeKille. Siinä, missä kotijoukkue pystyi yksittäisiin hyökkäyksiin. LeKi jauhoi pitkillä hyökkäyksillä KeuPa HT:n puolustusta rikki ja väsyksiin. Tervo joutui venymään muutaman kerran paraatitorjuntoihin pitääkseen joukkueen voittokamppailussa kiinni. LeKin vahva kiekollinen ote jatkui aina toiselle erätauolle saakka. LeKi päätöserän hallitsija Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän jäällä nähtiin tunnetta. Pieniä koiruuksia viljeltiin puolin ja toisin varsinkin, kun päätuomarikaksikko Mika Levänen - Jonne Mäkisalo antoivat pelata varsin kovaa mailapeliä läpi koko ottelun. Vaa`ankieleksi muodostui LeKin rangaistuslaukaus päätöserän alussa. Olli Aitola joutui huitomaan LeKin Lassi Vanhataloa läpiajotilanteessa rankkarin arvoisesti. Rangaistuslaukausta laukomaan asettunut Matias Haaranen ei paikassa erehtynyt, vaan nosti kiekon maalin kattoon ohi Tervon. KeuPa HT haki tiukasti tasoitusosumaa, mutta erän edetessä bensa alkoi loppua keuruulaismoottorista. Vaikka kotijoukkue tunkeutui hyökkäyssiniviivan yli vielä hyvin, maalipaikoille ei LeKi-puolustus keuruulaisia päästänyt. Ottelun ratkaisuksi muodostui Haarasen illan toinen osuma. Pitkä painostus palkittiin, kun kiekko ajautui kulmaväännöstä siniviivalla Haaraselle, jonka terävä laukaus upposi Tervon kilpikäden ylänurkkaan. LeKi pelasi viisaasti johtoasemassa. Se piti KeuPa HT:n poissa kiekosta ja kulutti syöttelemällä aikaa kellosta. Samaan aikaan, kun kotijoukkueen viisikkopeli levisi päätöserässä, LeKi jaksoi luistella terävämmin ja voittaa kaksinkamppailuja laidoilla. Päätösnumerot tyhjään KeuPa-maaliin löi Janne Seppänen ajassa 57.27. Kumpi lähtee Ketterän kanssa finaaliin? Lehdistötilaisuudessa KeuPa-luotsi Härkönen harmitteli omiensa pelin ailahtelevuutta. – Suht koht tasainen ottelu, jossa molemmilla oli hetkensä. Meidän pelitasomme ailahteli tosi paljon ja hukkasimme otteen mustiin hetkiin. Paljon oli pelissä hyvääkin, mutta tasaisemmin pitää pystyä 60 minuuttia pelaamaan, Härkönen kommentoi. LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon. – Ei täällä Keuruulla ole hetkeen voitettu. Lataus otteluun oli hyvä ja nyt olimme oikeilla hetkillä tehokkaita. Jänne kesti päätöserän hyvin, Kuusela kertasi. Ottelusarjassa LeKi ryösti voitollaan kotiedun takaisin itselleen. Ottelusarja on nyt tasan 2–2 ja välierät jatkuvat Lempäälässä keskiviikkona. Ensi perjantaina ottelusarja on ensimmäistä kertaa katkolla jommalle kummalle joukkueelle Keuruulla. Loppuotteluun TuTon puhtaasti 4–0 kukistaneen Imatran Ketterän kanssa pääsee neljällä voitolla. Mestiksen 4. välieräottelu KeuPa HT-LeKi 3–6 (1–3, 2–0, 0–3) 1.erä: 2.31 YV 1–0 Jesse Pelamo (Anttoni Honka-Jani Siekkinen), 3.45 1–1 Juuso Papinsaari (Valtteri Lemmetty), 6.13 1–2 Sami Laakso (Tommi Välimaa-Matias Haaranen), 7.10 1–3 Niko Lahtinen (Riku Väkiparta-Santeri Vuoti). 2.erä: 23.00 YV 2–3 Jani Ollitervo (Anton Stråka), 24.05 3–3 Olli-Petteri Viinikainen (Teemu Huttu-Janne Kumpulainen). 3.erä: 42.59 RL Haaranen 3–4 (aiheutti: Olli Aitola, huitominen), 49.15 3–5 Haaranen (Välimaa-Erkka Seppälä), 57.27 TM 3–6 Janne Seppänen (Lassi Vanhatalo). Rangaistukset: KeuPa HT 0 min., LeKi 3x2 min. Torjunnat. Samuli Tervo KeuPa HT 8+15+6=29 (poissa 57.21–57.27), Kimmo Rautiainen LeKi 12+11+4=27. Yleisöä: 579.