Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Olen aina ajatellut, että poliisi on ystävämme

MIELIPIDE Sattuipa aurinkoisena päivänä 25.9. Olin tulossa työkeikalta Pankkitalosta. Osuuspankin liikenneympyrästä poliisit liittyivät perääni. Mietin ankarasti, miksi. Ajoin Kippavuorentietä niinkuin aina sukeltaakseni isolle tielle. Poliisit perässä. Antoivat jo merkkiä ja mietin, missä voisin pysähtyä, kun noin painostavat. Ajoin tiensyrjään. Nuorempi konstaapeli käveli autoni viereen ja puhallutti. Kyseli ajokorttia. –  Anteeksi, ei ole mukana. Kävelin kiltisti poliisiauton viereen. Vanhempi konstaapeli kysyi nimen ja katsoi minua päästä varpaisiin. –  Autosi on katsastamaton. Minä hämmästyin, voi ei. –  Miksi sitä ei ole katsastettu? – Olen unohtanut. – Minä haen täältä sinun tietojasi, mieti sinä sillä aikaa, miksi et ole katsastanut autoasi. Minä mietin ja ihmettelin, mikäs maajussi-jouko (suom. huom.) sattui paikalle. – Miksi et ole? –  Olen oikeasti unohtanut. Sitten tuli käsky. – Nyt tehdään niin, että me menemme syömään ja sinä ajat suoraan katsastuskonttorille ja tulet sen jälkeen poliisiasemalle näyttämään paperit. – Voisinko käydä kotona? – Ei se käy. – Mutta hakisin rahapussin. – Totta. Siitä ei rahatta selviä. –  Minullakin olisi nälkä. –  Se ei nyt sovi. Näin minua rangaistaan, totean, mutta olen tyytyväinen, etten saanut sakkoja. Menen katsastuskonttorilta toiselle. Molemmissa on jonoa. Vihdoin pääsen katsastukseen. Kaikki hyvin ja nyt poliisiasemalle. Siellä on jonoa. Kaksi ihmistä hakee henkilökorttia, mikä luonnollisesti kestää ja kestää. Välillä kysyn ystävällisesti, voisinko kysyä tässä välissä, kun että tämmöinen pieni asia, kun poliisi määräsi käymään. Ei käy. Sitten virkailija suostuu kysymään, että mikä se olisi. Kerron, että minulla on nyt tällainen katsastusasiakirja kunnossa, kun täällä pyydettiin käymään. – Verotko on maksamatta? – Ei, kun ihan vaan oli katsastamaton auto. –  Mikä on poliisin nimi? –  Anteeksi? –  Mikä poliisin nimi oli? Voi ristus, muistinko edes oman nimeni siinä tilanteessa, kun autoni oli tienposkessa ja kaikki liikenne vahtasi, mikä rikollinen on otettu kiinni. – Ei voi tietää, milloin poliisi tulee. Odotan ja odotan. Kuuntelen henkilökorttien hakijoiden kaikki yksityisimmätkin asiat tekohampaista kuulolaitteisiin. Vihdoin uskaltaudun kysymään, milloinkahan poliisi mahtaa tulla paikalle. Minun käsketään odottamaan. He eivät edelleenkään tiedä. Taas odotan ja panikoin tekemättä jääneitä töitäni. Luukku on tyhjä. Sitten yksinkertaiselta yksinyrittäjältä menee hermo. –  MILLOINKAHAN SE POLIISISETÄ SUOSTUU TULEMAAN PAIKALLE! He eivät edelleenkään tiedä. Pöydällä vieressäni on palautelappu, johon voi antaa palautetta meneillään olevasta palvelusta. Erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko. –  Pitäisi vihdoin päästä töihin, parkaisen. Pikkuhiljaa löytyy halua ottaa kopiot katsastuspöytäkirjoista. Ihmetys on suuri. Tiedän, että olen tehnyt Suomen hirveimmän rikkomuksen unohtaessani autoni katsastuksen. Mutta miksi tämä kyykytys? Olen pienyrittäjä, jolle minullekin on joka työtunti tärkeä. Sen sijaan istun ja odotan papereideni kanssa poliisinkansliassa saadakseni näyttää paperit, jotka he hyvin pystyvät lukemaan siltä samalta koneelta, jolta huomasivat niiden puuttuvan. Olin laittanut puhelimen fiksuun tapaan äänettömälle odottaessani katsastuskonttorissa. Jälkeenpäin huomasin, että poliisi oli soittanut minulle. Ja soitti uudelleenkin puoli kuuden maissa illalla. Siitä kiitos. Päivällä poliisisetä oli todella tyly ja kyykyttävä. Varmaan hänellä oli verensokerit alhaalla, kun syömäänkin oli menossa. Illalla soittanut oli ystävällinen. Mietimme yhdessä, kuinka vastaavat tilanteet voisi välttää. Miksiköhän sitä keskustelua ei olisi voitu käydä päivällä tilanteen ollessa päällä? Raakel Haitto