Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Mascate Match voitti helposti E3-karsinnan Gävlessä

Sunnuntaina juostiin Gävlessä E3-kisan karsinnat sekä kolmevuotiaille tammoille omansa kuin samanikäisille ruunille ja oriille omansa. Karsintaeriä oli tammoille yhteensä neljä ja kolme kustakin erästä pääsi 29. kesäkuuta Eskilstunassa juostaviin Euroopan mestaruus finaaliin. Massin erässä piti juosta myös Raviliiga Jukureiden tamma Tingaling, mutta se sairastui kuumeeseen eikä voinut startata. Massi sai arvonnassa radan yksi ja Pekka Korpi mietti jo etukäteen, että kiihdytys auton takaa on kisan kannalta erittäin tärkeä. Siitä joko pääsee keulaan ja saa hallita juoksua. Vaarassa on, että joku ottaa ulkopuolelta keulat ja silloin voi jäädä pussiin sisäradalle. Niinpä auton irrottua Korpi pani kaikki peliin ja avasi Massin kanssa kaarteeseen 07.0 vauhtia. Pahin vastustaja oli kakkosradalla Global Avenue ja sillä Erik Adielsson yritti myös päästä keulaan, mutta hevonen laukkasi ja tuli hylättyä. Näin Massi keikkui keulassa ja sääteli korviaan pyöritellen vauhtia tarpeen mukaan. Meno oli helppoa ja ravi kaunista katseltavaa ja kun loppusuoralle tultiin, Korpi antoi tamman mennä ja otti ylivoimavoiton 13.5ake ajalla. Massin kukkaroon tuli lisää massia 9750 euroa. – Voitto tuli tänään helposti. Tamma on kerta kerralta parempi ja parempi. Finaali on taas uusi kisa ja siellä vastaan tulee monta nuorta hevosta, mutta ei tämäkään minun hevoseni ihan hullumpi ole, sanaili Korpi Gävlen ratahaastattelussa. Myös toinen suomalaisomistuksessa oleva tamma Grande Diva Sisu pääsi finaaliin. Sen omistaa Einari Vidgren Oy ja se juoksi omassa erässään voiton ajalla 13.0a. Sitä valmentaa Ruotsissa Per Nordström. Rata-arvonnassa Mascate Match sai radan kolme Eskilstunan finaaliin. Sen sisäpuolelta radalta kaksi starttaa Vidgrenin Grande Diva Sisu. Massi jäi Ruotsiin Korven kakkostallille odottelemaan hoitajansa Hanna Rakkolaisen kanssa finaalia. Kannuksen ainoat kesäravit juostiin sunnuntaina Pohjanmaalla Kannuksessa juostiin joka kesäiset ja samalla vuoden ainoat ravit viime pyhänä. Mukana nuorten sarjassa oli myös Anssi Niininen Seppeleen kanssa. Siporilaisen Seppeleen omistaa Keijo Ahonen Petäjävedeltä ja se tavoitteli 2000 euron ykkösrahoja viiden muun nuoren suomenhevosen kanssa. Anssi Niininen pääsi Seppeleen kanssa keulaan ja sai vetää rauhassa ensimmäisen puolikkaan. Sitten ilmestyi rinnalle 40 metrin takamatkalta lähtenyt Santtu Raitala Ekori Ässän kanssa ja kilvanajo keulapaikasta alkoi. Seppele ei halunnut siitä luopua ja kiistaa käytiin rinnakkain kierroksen verran, jonka jälkeen Seppele ei enää jaksanut Ekori Ässälle vastata. Kun Ekori Ässä pääsi keulaan, se hyvästeli muun porukan ja tuli ylhäisessä yksinäisyydessä voittoon. Seppele kesti toiseksi ja sai tavoittelemastaan ykköspotista puolet eli 1000 euroa. Kesäravit. Kannus 16.6.2019. Nuorten Sarja 2019. Tasoitusajo 2060 m, 4-5-v. suomenhevosille, paalulta enintään 400 € tienanneet. 1) Ekori Ässä, om. Anniina Pekonen, Pihtipudas, valm. ja ajoi Santtu Raitala, aika 30.4, p. 2000 €. 2) Seppele, om. Keijo Ahonen, Petäjävesi, valm. ja ajoi Anssi Niininen, aika 34.0, p. 1000 €. 3) Kuusirantanen, om. ja valm. Tarmo Ahola, Haapajärvi, ajoi Ville Pohjola, aika 34.3, p. 600 €. Ruotsi, Gävle E3-karsinnat 16.6.2019. E3-karsinta. Ryhmäajo 2140 m 3v. lämminveritammoille. 1) Mascate Match, om. Raviliiga HIFK, Helsinki (Ulla Haapamäki, Keuruu), valm. ja ajoi Pekka Korpi, aika 13.5a, p. 9750 €. 2) Scarlet Hello (SE), om. HÄSTRIK HB, Munså, valm. ja ajoi Jörgen Westholm, aika 13.8a, p. 4875 €. 3) Visual Condition (SE), om. Stall T Z, Stefan Melander, valm. Stefan Melander, ajoi Rikard N Skoglund, aika 14.3a, p. 2438 €.