Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

25 miljoonan euron yritysrahoituksella lähes 100 miljoonan investoinnit

Euroopan Unionin, valtion ja kuntien rahasta koostuva Leader-yritysrahoitus on auttanut tuomaan suomalaiselle maaseudulle viimeisen viiden vuoden aikana yli 70 miljoonan euron yksityiset ja lähes 100 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit. Maaseudun yritysten investointeihin on myönnetty vuosina 2014 – 2018 Leader-rahoitusta 24,8 miljoonaa euroa. Koska rahoitusta voi saada korkeintaan kolmasosaan investoinnista, tarvitaan niiden toteuttamiseen vähintään kahden kolmanneksen verran myös yksityistä rahoitusta. Viiden viime vuoden aikana toteutuneiden Leader-tuettujen yritysinvestointien yksityinen osuus rahoitusosuus on koko maassa 70,5 miljoonaa euroa. Keski-Suomen neljä Leader-ryhmää, Keuruun ja Multian alueella toimiva Vesuri-ryhmä mukaan lukien, ovat tukeneet 2014 – 2018 maakunnan maaseudun yritysten investointeja 1,3 miljoonalla eurolla. Lisäksi ryhmät ovat rahoittaneet yrittäjien yhteistä markkinointia ja tuotekehitystä. Yritysryhmiin on viiden vuoden aikana osallistunut 50 keskisuomalaista yritystä. Leader-rahoituksen turvin yritykset ovat esimerkiksi hankkineet koneita ja laitteita ja laajentaneet toimintaansa. Investoinnit ovat kasvattaneet yritysten tuotantoa ja liikevaihtoa, ja usein ne myös johtavat tarpeeseen palkata uusia työntekijöitä. Ulkopuolisen rahoituksen avulla yrittäjä pystyy usein tekemään investoinnin nopeammin tai laajempana kuin ilman ulkopuolista rahoitusta. Se voi myös toimia kannustimena siihen, että investointi ylipäänsä tehdään. Investoinnit työllistävät usein myös alueen muita yrittäjiä, esimerkiksi tuotantotiloja rakentavia urakoitsijoita. Keuruulla Leader-rahoituksen avustuksella on esimerkiksi perustettu kahvila-ravintola, laajennettu metsäpalveluyritystä sekä kehitetty ja tuotu markkinoille design-valaisin.