Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Auringon heijastus lattialla inspiroi Tuuli Mallan teoksen Rajatalossa– Ympäristötaiteen galleria täydentyy jälleen uusilla töillä

– Teos tehdään lattiaan raaputtamalla maali pois. Käsittelen pinnan vielä mehiläisvahalla. Siitä jää tuoksu, joka on osa teosta, kuvailee performanssi- ja ääni-installaatiotaiteilija Tuuli Malla Helsingistä. Teos perustuu auringon heijastukseen Rajatalon makuuhuoneen lattiassa maanantaina 15. heinäkuuta 2019 kello 16.33. Teos onkin tavallaan kuin aurinkokello. Rajatalo aurinkokunnassa –Ympäristötaiteessa on aika harvinaista, että auringon valo on osana teosta. Itselleni oli yllättävää, kuinka nopeasti auringon heijastus liikkuu lattialla. Kun olin merkinnyt kaikkien suunnikkaiden nurkat lattiaan, auringon valaisema alue oli jo selvästi siirtynyt eteenpäin, ihmettelee Sami Ala Ekokylästä. Mallan teos on myös tieteellisen tarkka, se asemoi Rajatalon aurinkokunnan keskustähteen Aurinkoon. – Toivottavasti katsojat näkevät työni rinnalla myös luonnollisen auringonvalon. Teokseni ja auringonvalo voivat olla dialogissa keskenään, sanoo Malla. Hän kertoo, että teokset lähtevät hänellä usein syntymään olemassa olevasta paikasta tai elementistä lähtien. – Tämä Rajatalon teos on ensimmäinen työni, joka saa jäädä paikoilleen. Se on minusta mahtavaa, sanoo Malla. Erityistä on sekin, että toisten taiteilijoiden jo aiemmin tekemät työt ovat lähellä uutta teosta. Teokset ovatkin vuorovaikutuksessa keskenään, ne voivat joko tukea tai syödä toisiaan. Ympäristötaidetta Sevettijärvellä Tuuli Malla on viime aikoina tullut tutuksi kolttasaamelaisille Juurikaiku-ääni-installaationsa kautta. Hän toteutti teoksen Sevettijärvelle yhdessä sevettijärveläisen puuseppä Arttu Niemenmaan kanssa. Juurikaiku-teosta esiteltiin muun muassa Ylen saamenkielisissä uutisissa. – Lisäksi opetan Helsingin yliopistossa kaupunkitutkimusta, sielläkin käytän opiskelijoiden kanssa taidemenetelmiä. Ensi syksyn ohjelma minulla on vielä auki, kertoo Malla tulevista suunnitelmista. Uutta taidetta Rajataloon Rajataloon tulee tämän kesän mittaan kaikkiaan neljä teosta. Kaksi niistä on jo valmiita ja Mallan työkin valmistumassa. Kesäkuun alussa Tuomas Hallivuo toteutti taloon seinämaalauksen Työläisen päiväkirja eli J ournal du travaileur , teos sijaitsee samassa huoneessa Mallan teoksen kanssa. Riihimäkeläinen Anni Paunila puolestaan toteutti 60 keraamisesta käävästä koostuvan Monumentti kääville -teoksensa nyt heinäkuussa. Teos kommentoi lajien sukupuuttoa. Suomessa on kaikkiaan 60 uhanalaista kääpälajia, siitä idea teokseen. Elokuun lopulla kuvanveistäjä Anna Pekkala tulee Rajataloon toteuttamaan puuveistoksen aiheesta Makrillihai . Noin parimetrinen teos tulee Rajatalon pihamaalle. Ympäristötaidetta metsäänkin Keuruun Ekokylässä sijaitsevaan Rajataloon onkin vuosien mittaan syntynyt kelpo näyttelyn verran ympäristötaidetta. Rajatalo kutsuu kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia kuvataiteilijoita jättämään teosehdotuksia laaja-alaiseen ympäristötaiteen kokonaisuuteen, joka kasvaa, muuttuu ja muokkautuu ajan myötä. Tänä vuonna haku oli huhtikuussa. Tämän vuoden teosten teemana on muistomerkki, jolla kunnioitetaan jotain tärkeää. Ympäristötaidetta on asuinkäytöstä poistetun, 1950 rakennetun kaksikerroksisen puutalon huoneissa ja pihapiirissä. – Tulevaisuudessa toivomme, että teoksia tehdään myös taloa ympäröivään metsään, sanoo Sami Ala. Rajatalon taiteilijoille apurahat Keuruun kaupunki myöntää Rajataloon valituille taiteilijoille ja taiteilijaryhmille teoskohtaisen 665 euron suuruisen apurahan sekä teosten toteutukseen 200 euroa materiaalirahaa. Taiteilijat käyttävät kuitenkin useasti kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Rajatalo on Keuruun Ekokylän, Keuruun kaupungin ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteishanke. Rajatalo -projekti keskittyy ympäristötaiteen kehittämiseen ja ympäristötaiteen näkyvyyden parantamiseen Keski-Suomen alueella sekä luo toteutusmahdollisuuksia erilaisille ympäristötaiteen teoksille. Rajatalo on kohdistettu työskentelymahdollisuutena kaikille Suomessa asuville taiteilijoille. Hanke jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun saakka. Lähde: Rajatalo.fi ja taike.fi