Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mielipide: Realiteettejä rata-asioista

Terve Antero! Ilmeisesti kirjoituksestani suivaantuneena kirjoitat Porin radasta kirjoituksen, jossa ainakaan minä en rajoittuneesta käsityskyvystäni johtuen tahdo pysyä mukana, muun muassa vetämällä mukaan ammattiryhmän, jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen asian, tapahtumien tai kirjoitusten kanssa. No, kyllä minullakin tulee kirjoitettua asioita, jotka jälkeenpäin tuntuvat tarpeettomilta. Itse menin Haapamäelle töihin varikolle 1973. Eläkkeelle jäin Helsingin kaukojunakonduktöörinä. Haapamäeltä lähdön jälkeen toimin vaununtarkastajana ja vaihtotyökonduktöörinä muun muassa Jyväskylässä, isoilla tehdaspaikkakunnilla Äänekoskella ja Jämsässä, joissa päivittäiset lähdöt olivat useita tuhansia tonneja. Työnopastajana opetin matkakonduktööreille IC kaksikerrosvaunujen käyttökoulutusta ja vaihtotyöliikennettä Helsinki-Pasila-Ilmala välillä, joka on ylivoimaisesti Suomen vilkkain rautatieliikenteen osalta. Mainitsen nämä siksi, että kuulun ilmeisesti kirjoituksessasi "ohiajavista junista päätelmänsä tekeviin”. Olisi parempi jättää konduktöörien karsinoiminen kahteen lajiin tekemättä. Ei tunnu tässä yhteydessä asiaankuuluvalta. Mitä hyötyä Haapamäen alasajosta on kirjoittaa 2020, tottahan sen itsekin näin, kun sen vuoksi jouduin sieltä lähtemään ja eikö se nyt ole jo kaikkien tiedossa. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin ja olen sitä mieltä. Minua voi arvostella suoraankin, jos mielipiteeni ei miellytä tai on eri mieltä. Toinen asia, joka pistää silmään on realiteettimiesten, joihin itse kuulun, väheksyminen. Mitä pahaa niissä on? Realiteetithän tätä yhteiskuntaa pyörittävät. Muuten meidän on aivan turha nokkaantua toistemme kirjoituksista. Mehän toimimme aivan eri tasoilla. Minä kirjoitan tästä pienestä elämästä ja junien hyödystä tälle seutukunnalle vain käytännön asioihin perustuen. Teillä sen sijaan Lauri Oinosen kanssa on logistinen näkemys Suomen ja osittain kaukoidänkin liikenteen virroista ja uusista radoista. Ymmärrän että tällaiset pikkuasiat silloin suivauttavat. Meillä on vain erilainen tapa nähdä asioita. Minulla realistinen, sinulla jollain lailla filosofistinen, jossa asioita pyöritellään, että niin kutsuttu punainen lanka ainakin minun tasoiselta tahtoo hävitä ja Oinonen vetäisee uusia linjoja kuljetuksille nopeammin kuin kärppä kurkistaa kivirauniosta. Olen muuten useita kertoja käynyt Haapamäellä ja pyörinyt siellä varikon seutuvilla jossa ja ratapihalla työskentelin yhteensä 15 vuotta. En silloin mene sinne, kun siellä on jotain tapahtumia, vaan yksin. Aivan selkeinä jotkut tapahtumat palaavat mieleen, jotka ovat tapahtuneet kymmeniä vuosia sitten. Henkilöistä puhumattakaan, joista monet ovat jo siirtyneet sinne mistä ei ole paluuta. Oikein odotan, että tulisi joku tuttu vastaan ja vaihdettaisiin joku sana. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Mitä tämä sitten lienee? Kaipuuta menneisiin päiviin, jotka ovat iäksi ohi, eivätkä koskaan tule takaisin? Tuskin, mutta jonkinlaista haikeutta kuitenkin. Ainakin silloin oltiin nuoria ja elämä ei ollut vielä lyönyt niin monta kertaa kuin nyt. Meillä kaikilla on varmaan joku asia tai unelma, jota ajattelemalla jaksamme tätä arkea. On se sitten mikä tahansa, jos se auttaa jaksamaan, se on ajanut asiansa. Aina näin ei kuitenkaan käy. Mieleen tulee elokuva Huuliharppukostaja, jossa radanrakentajan tavoitteena oli merenranta, jonka kohinan hän kuuli viimeisinä hetkinään, mutta jota hän ei koskaan saavuttanut. Hyvää kevään jatkoa Lauri Oinonen, Antero Pohjonen ja kaikki muutkin. Kiitos SuurKeuruulle palstatilasta meidän eläkeläisten kynäilypiirille. Tämä tästä asiasta. Leo Lahtinen