Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Korsun ovet ovat jälleen auki – Uutena yrittäjänä aloitti Tarja Tanninen

Kahvila Korsun uusi yrittäjä Tarja Tanninen uskoo kahvilatoiminnan kannattavuuteen Multialla. Pohjois-Savosta perheensä kanssa paikkakunnalle muuttanut Tanninen on aiemmin toiminut sote-alan yrittäjänä. –Mietin jo Savossa asuessani, että olisi hienoa vaihtaa alaa ja ryhtyä pitämään pikku kuppilaa. Kun näin Korsun myynti-ilmoituksen, oli aivan pakko ottaa yhteyttä myyjään ja kysyä lisää, Tanninen kertoo. Ennen kuin edellinen yrittäjä Sini Laurila jäi pois Tanninen ehti saada häneltä pikakoulutuksen alalle. –Olen tehnyt täydellisen alan vaihdon. Ennen lähtöään Laurila kertoi ihan kaiken mahdollisen, mitä tähän liittyy. Hän pyöritti Korsua niin kauan, vuodesta 2015, ja lopetti nyt kesällä. Ennen häntä Korsu ehti olla jokusen vuoden kiinni. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tanninen teki kaupat valmiista liiketoiminnasta kaikkine kalustoineen mukaan lukien vakituinen asiakaskunta. – Teen yhteistyötä saman kirjanpitäjän kanssa kuin Laurila. Kirjanpitäjän kanssa käytiin neuvottelut toiminnan aloittamisesta, ja hän kertoi, mikä kannattaa ja mikä ei. Alkuun taloudellisena tavoitteenani on pitää yritys samassa liikevaihdossa kuin Laurilan aikaan. Yhtä tärkeä tavoite on, että nykyinen asiakaskunta säilyisi ja uusiakin asiakkaita tulisi. Korsu-kahvila toimii vuonna 1930 rakennetussa kivitalossa, jossa aikoinaan olivat säästöpankki ja apteekki. Asiakaspaikkoja Korsussa on 30, ja lisäksi 20 paikkaa terassilla. Vuonna 1986 Korsu päätyi M. A. Nummisen kulttikirjaan Baarien mies , kun muusikko matkusti ympäri Suomea tallentaen 132 keskiolutbaarin juoma- ja seurustelukulttuuria. – Tällä hetkellä on ajatus pitää menyy aika lailla samana, sillä hyväksi havaittua on turha lähteä vaihtamaan. Meillä myydään kahvilatuotteiden lisäksi grilliruokaa, jos illan aikana iskee huika. Viikonloppuisin kun on kiireempää, helpotamme keittiötöitä valmisruoilla. Alun perin Tanninen on lähtöisin Keuruulta, joten ympyrä on lähes sulkeutunut Multialle muuton myötä. – Olen ollut pois Keuruulta vuodesta 2005 eli jo 15 vuotta. Keuruulla on paljon sukulaisia, ja on kiva, kun pääsee moikkaamaan mummoa, vaaria, siskoa ja muita. Savossa asuessamme soiteltiin paljon, mutta nyt nähdään useammin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tannisen mukana Multialle muuttivat puoliso Antti Tanninen , perheen 10- ja 11-vuotiaat lapset sekä 2 koiraa. – Uusi koti löytyi aika helposti. Aluksi meillä oli hakusessa pienempi asunto, mutta kun näimme vanhan Mäkisen kaupan, tiesimme heti, se oli meitä varten. Multialaisia on nyt vähän enemmän Kuten moni muukin kunta, myös Multia on kokenut väestökatoa jo pitkään. Multian seurakunta kertoo sivuillaan, että kunta on yksi keskisen Suomen harvimpaan asuttuja. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 kunnassa oli 1 566 asukasta. Vuosi 2020 näyttää kuitenkin tuoneen alavireiseen kehitykseen ainakin pienen muutoksen kohti parempaa. Kunnanjohtaja Noora Pajari seuraa Multiaan kohdistuvaa kiinnostusta tarkalla silmällä. – Hyvältä vaikuttaa siinä mielessä, että heinäkuussa kunnassa oli 13 asukasta enemmän kuin viime vuonna eli meitä on nyt 1 579. Viestejä tulee, että halukkaita muuttajia olisi enemmänkin, kun vain löytyisi asuntoja. Jos joku miettii, että talon voisi laittaa myyntiin, nyt saattaisi olla hyvä aika siihen, Pajari toteaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tällä hetkellä kunnalla on tontteja on myytävänä 52, joista 4 on tarkoitettu teollisuudelle. – Tänä vuonna meillä on myynnissä erityisesti rantatontteja, Pajari sanoo. Jos Multialla haluaa rakentaa oman talon järven rantaan, se onnistuu esimerkiksi Uuranmäenlammen ja Vehkoojärven alueella. Muita vapaita tontteja uudisrakentajille löytyy muun muassa Hallinmäeltä, Kissalanrinteeltä ja Kuivaniemestä. Myös Multianrannassa, Siltalamminkankaalla ja Teppolassa on tonttimaata. Asuntoja ja tontteja tarjolla Syyskuun 12. päivänä tehdyn verkkohaun perusteella Multialla on tarjolla 16 asuntoa. Seurakunta kauppaa 6 tonttia. Multian seurakunnan tilaston mukaan seurakunnan 1 336 hengen jäsenistön kesken muutoksia on tapahtunut 17 jäsenen elämässä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Tammi-heinäkuun aikana on kastettu 3, ja seurakuntaan on liittynyt 3. Seurakunnasta eronneita on 2 ja poisnukkuneita 12. Seurakunnan toiminnassa alle kouluikäisiä on 50, koululaisia 135, yläasteikäisiä ja sitä vanhempia 69 ja nuoria aikuisia 83. Aikuisväestöä jäsenistössämme on 734 ja yli 75-vuotiaita 265, talouspäällikkö Raija Kivelä Multian seurakunnasta kertoo. Tilastokeskuksen mukaan Multian väkiluvussa vuonna 2019 tapahtui vähentymää prosentuaalisesti 1,1 prosenttia vuodesta 2018. Työ- ja elinkeinoministeriön elokuussa julkaiseman työllisyyskatsauksen mukaan Multialla oli työttömiä työnhakijoita heinäkuun lopussa 86. Kuukausi aiemmin heitä laskettiin olevan 99 ja heinäkuun 2019 lopussa 57. Työttömyysaste Multialla oli heinäkuun lopussa 14,9 prosenttia. Multialla asuu yli 400 perhettä Eläkeläisten osuus multialaisista oli 40,9 prosenttia vuonna 2019. Asuntokuntia Multialla oli 764, joista rivi- ja pientaloissa asui 94,4 prosenttia ja vuokra-asunnoissa 17,2 prosenttia kuntalaisista. Tilastojen mukaan perheitä Multialla asuu 428. Keulinkin päivittämättömän lukeman mukaan Multialla on 92 sellaista yritystä, joita ei lueta maa- eikä metsätiloiksi. Vapaan verkkohaun antaman hakutuloksen mukaan yrityksiä kunnasta on listattu 185. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tilastokeskus kertoo, että vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä Keski-Suomessa aloittaneita yrityksiä on noin 500. Määrä on noussut 10 prosenttia vuoden 2019 vastaavasta ajanjaksosta. Lopettaneita keskisuomalaisyrityksiä on noin 300, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta. Mitäpä tähän kaikkeen sanoo Korsun asiakkaana iät ajat asioinut Hessu ? – Sinin aikaan kävin täällä joka päivä vaihtamassa kuulumisia, ja käyn vastakin istumassa tässä vakipaikalla. Kun talviaikana ovi suljetaan puoliltaöin, näkee vielä hiihtää kotiin ennen kuin katuvalot sammuvat. Lue lisää: