Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Semmareiden 30-vuotisjuhlakonsertti – Katso koko konsertti tästä jutusta

Tätä ei tehdä rahasta, vaan rakkaudesta lajiin. Siitä Semmarit eli Seminaarinmäen mieslaulajat ovat yhtä mieltä. Vuonna 1989 Jyväskylän yliopistolla syntyi opiskelijaporukan päähänpistosta musiikkirajoja rikkova mieskuoro, joka on nyt niittänyt menestystä tasan kolmen vuosikymmenen ajan. Vuosien varrelle on mahtunut yli 300 laulua ja 750 kotimaan keikkaa, kaksi albumilistan ykkössijaa ja kultalevyä, oma tv-sarja ja pari poikakalenteria. Semmarit ovat soittaneet Linnan juhlien Suomi 100 -jatkoilla ja keikkailleet ympäri maailmaa. – Kuoro on antanut kokemuksia, joita ei saa mistään muualta, Jyrki Vihriälä sanoo. Alkuperäisestä kokoonpanosta noin puolet on edelleen mukana. Vihriälä itse sanoo olevansa kuoron ”uusia poikia”. Hän liittyi mukaan vuonna 1996. Tallenne konsertista näkyy tässä jutussa loppuviikon. Katso tallenne (konsertti alkaa noin kohdassa 17:30): Joustamista vaaditaan Menestyksellä on ollut hintansa. Sekä Vihriälä että kuoronjohtaja Reima Viitala toteavat, että kuoro edellyttää joustamista, suunnitelmallisuutta ja ymmärtämistä niin jäseniltä kuin heidän lähipiiriltään. – Tämä on vaatinut uhrauksia jokaisessa perheessä. Moni on joutunut tekemään priorisointipäätöksiä ja luopumaan esimerkiksi muista harrastuksista, Viitala sanoo. Keikat vaativat joustoa myös työnantajilta. Viikko sitten Semmarit aloittivat kolme viikkoa kestävän juhlakiertueensa. – Olemme nyt kuukauden pois muista töistä, mutta työnantajat ovat olleet ymmärtäväisiä. Tietysti osa töistä hoituu niin, että bussissa lähetetään sähköposteja ja tauoilla soitellaan puheluja, Vihriälä kertoo. Tarkkaa suunnittelua Semmarien treenit järjestetään edelleen Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa. Alkuaikoina harjoituksia oli viikoittain, mutta sittemmin monien tie on vienyt muihin kaupunkeihin. Nykyään treenejä pidetään kolmen viikon välein, ja ne kestävät koko viikonlopun. Yhdessä vietetty aika on hitsannut ystäväporukasta tiiviin. – Meillä on kummilapsia ristiin ja rastiin. Olemme eläneet yhdessä toistemme häät ja joutuneet pari jäsentä hautaamaankin, Vihriälä sanoo. Treeniviikonloput ja keikkapäivät suunnitellaan tarkasti ainakin vuotta tai kahta etukäteen. Keikkoja ei järjestetä turhan usein, jotta kaikki kuorolaiset varmasti pääsevät paikalle. – Kun Semmareille sovitaan keikka, sieltä ei olla pois. Sukujuhlia ja kaikenlaisia menoja jää pakosti väliin. Näin se vain meinaa olla, Vihriälä sanoo. Läheiset ovat antaneet valtavasti tukea, mutta välillä heidänkin ymmärryksensä on joutunut koetukselle. Viitalan mukaan joskus on myös puhtaasti mokailtu. – Mieleeni muistuu yksikin kerta, kun kaveri luki sunnuntaiaamuna Hesaria pöydän ääressä. Vaimo huomasi lehden sivulla mainoksen. ”Ai, tekö lähdette parin viikon päästä kiertueelle?” vaimo kysyi. Kaveri oli unohtanut kertoa siitä. Jälleennäkeminen Tampereella Juhlakiertueen jokainen konsertti on lähes loppuunmyyty. Tämänhetkisten arvioiden mukaan kolmen viikon kiertueen aikana Semmareiden esityksen näkee yhteensä 11 000 katsojaa. – Teemme koko ajan uusia biisejä ja koreografioita. Se on jatkuvuuden edellytys, Vihriälä sanoo. Vihriälän mukaan juhlakiertueen konserteissa on mukana vain yksi sama biisi kuin edellisellä suurella kiertueella pari vuotta sitten. Kaikki muu kahden tunnin kokonaisuudessa on uutta tuotantoa.