Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

KeuPa 06 kotiturnauksen voittoon

KeuPa 06 lähti perinteikkääseen MegaCup-turnaukseen kirkastamaan viimevuotista hopeamitalia. P13-sarjaan oli tänä vuonna ilmoittautunut viisi joukkuetta. KeuPan lisäksi Jyväskylästä tulivat sekä JJK että JPS, Ähtäristä KieHa sekä Tampereelta Ilves. Lauantain ja sunnuntain aikana jokaista vastaan pelattiin kahdesti. Lauantaina KeuPa voitti KieHa:n, JPS:n sekä Ilveksen, mutta JJK oli vielä lauantaina KeuPaa taidokkaampi, varsinkin viimeistelyssä, ja voitti KeuPan 4–3. Toiseen pelipäivään lähdettäessä JJK johti sarjaa ja KeuPa toisena. Sunnuntaina KeuPa 06 otti kotiturnauksessa isännän roolin, ja peli toisensa jälkeen poistui kentältä voittajana. Myös JJK kaatui 4–2 lukemin. Aivan omiin käsiin turnausvoitto ei silti jäänyt vaan jännittämään jouduttiin viimeistä JJK–KieHa ottelun lopputulosta. Jos siinä ottelussa JJK olisi voittanut vastustajan kymmenellä maalilla, KeuPa 06 olisi jäänyt hopealle. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan huiman KeuPan ja JJK:n välisen maalintekokilpailun voitti KeuPa 06. Viime aikoina Piirinsarjassa KeuPa 06 vaivannut maalinteon vaikeus oli tässä turnauksessa muisto vain. Nyt voidaan sanoa että se kuuluisa ”ketsuppipullo” aukesi. KeuPa 06 teki turnauksen kahdeksassa pelissä 55 maalia ja päästi ainoastaan 9 maalia. Jälleen siis unohtumaton turnaus viikonloppu ja kun kotiturnaus päättyy kotijoukkueen voittoon voidaan olla tyytyväisiä ja jäädä odottamaan mitä hienoa jalkapallo ja KeuPa 06 tarjoaa tulevaisuudessa.