Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kukkakaupan pihasta kylkeen – pieni peltikolari Jyväaitan nurkalla Keuruun keskustassa

Jyväaitan nurkalla Keuruun keskustassa tapahtui pieni kahden auton peltikolari keskiviikkona puolenpäivän aikaan. Vaasantieltä Keuruuntielle kääntynyt henkilöauto oli kääntymässä edelleen vasemmalle Einari Vuorelantielle, kun risteyksessä sijaitsevan kukkakaupan liittymästä Keuruuntielle pyrkinyt henkilöauto pamahti sen kylkeen. Koska kääntyvä auto oli törmäyksen hetkellä vielä liikkeessä, törmännyt auto teki sen kylkeen lommojen lisäksi pitkähköt naarmut. Toisessa autossa oli kuljettaja ja yksi matkustaja, toisessa kuljettaja yksin. Pelastuslaitoksen ambulanssimiehistö tarkasti kolaripaikalla autoissa olleet ja totesi, että kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä. Kolari tapahtui keskiviikkona hieman kello 12:n jälkeen.