Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

”Mielelläni pelaan Jokipoikia vastaan” – Mestiksen puolivälierien otteluparit selvillä

KeuPa HT:n ja Peliittojen välinen kohtaaminen keskiviikkoiltana Keuruun jäähallissa ei ollut suurta jääkiekkojuhlaa. Peliittoille ottelu oli merkityksetön, mutta KeuPa HT pelasi kamppailussa vielä sijoituksesta. Tasaisen varsinaisen peliajan jälkeen ottelu eteni aina voittolaukauskilpailuun saakka. Loppulukemiksi runkosarjan viimeisessä ottelussa kirjattiin Peliittojen 2–3 ja. (0–1, 1–0, 1–1, 0–0, 0–1) -vierasvoitto. – Aika tahmea esitys meiltä. Vastustaja oli pirteällä pelipäällä. Tämä peli kuului sarjaan ailahtelevat esitykset, joita tällä kaudella olemme pelanneet. Väliin otteet ovat vaihdelleet erien, jopa vaihtojen sisällä. Syytä ne oikein tiedä, mistä se johtuu, summasi KeuPa HT:n kapteeni Joni Piipponen Peliitat-ottelun kulkua. Ottelun alku oli heinolalaisten näytöstä, sillä kotijoukkue ei saanut luistinta eikä kiekkoa liikkumaan. Kun KeuPa HT käynnisteli vielä koneitaan, karkasi Peliitat Juhani Merikannon osumalla 0–1 -johtoon. Erässä maalipaikat olivat vähissä, ja välin näytti siltä, että KeuPa HT:n ajatukset olivat siirtyneet jo lauantain puolivälierien alkamiseen. Toiseen erään kotijoukkue sai hyvän lähdön, kun siniviivalta maalin eteen noussut Olli Aitola tökkäsi Jesse Pelamon maalin takaa antaman syötön ohi Peliitta-vahti Elmeri Metsävainion . Peliitat kävi ylähäältä kiinni, eikä antanut KeuPa HT:lle aikaa rakentaa hyökkäyksiä. Myös kaksinkamppailuissa vierasjoukkue oli vahvempi. Kotijoukkueelle tarjottiin hyvä mahdollisuus erässä toiseenkin maaliin, kun Juho Koivusaari pääsi kokeilemaan rangaistuslaukauksesta lisäosumaa. Kevyen maalintekoyrityksen kuitenkin Metsävainio torjui. Neppailun ja yksilöiden voimin pelatun kahden erän jälkeen päätöserä oli illan eristä tasollisesti paras. Peliitat tuli erään vahvalla sykkeellä ja KeuPa HT joutui puolustuspelin pauloihin. Vieraiden painostus palkittiin, kun Matias Mustonen nousi kulmasta kiekon kanssa maalin eteen ja laukoi vieraat 1–2 -johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin aloitusvoiton jälkitilanteesta Janne Kettunen ampui kauden 23. maalinsa, joka vei ottelun jatkoajalle. Maalittomalla jatkoajalla KeuPa HT:llä oli hyvä mahdollisuus iskeä voittomaali, kun Matias Mustonen otti rangaistuksen kampituksesta. Ylivoima jäi kotijoukkueelta vain pyöritykseksi. Voittolaukauskilpailussa Samu Kaasisen osuma jäi voittomaaliksi. KeuPa HT:stä osui vain Mikko Lahtinen . Tuleviin Mestiksen puolivälieriin Joni Piipponen lähtee odottavin mielin. – Mielelläni pelaan Jokipoikia vastaan. Jo Hokki-ajoista lähtien olen tykännyt pelata Mehtimäen isossa kaukalossa. Jokipojat luistelee paljon ja on vahva kotijoukkue. Tasainen vääntö on siis luvassa, Piipponen pohtii. Mennyt runkosarja oli Piipposen mielestä hyvä, vaikka tavoitteeksi asetettu kotietu ei toteutunutkaan. Nousujohteinen loppukausi antaa Piipposen mielestä KeuPa HT:lle hyvät lähtökohdat pudotuspeleihin. – Viisikkopeli parani runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Vahvuutenamme on ollut vahva hyökkäyspelaaminen. Itselläni on ainakin virtaa, kun kauden tärkeimmät pelit alkavat. Olin pitkään loukkaantumisen vuoksi peleistä poissa, joten nyt on vähän kuin näytönpaikka. Viimeiset kolme vuotta olen ollut loukkaantumisten vuoksi tosi paljon poissa kokoonpanoista. Laitetaan nyt sitten varastoitunut virta järkevällä tavalla puolivälieriin ja oikeaan tekemiseen, jatkaa Piipponen. Puolivälierät alkavat lauantaina 14.3. Lauantaina alkavissa Mestiksen puolivälierissä kohtaavat Ketterä-Hermes, IPK-TuTo, Jokipojat- KeuPa HT ja SaPKo-KOOVEE. Puolivälierät pelataan paras seitsemästä systeemillä, eli neljällä voitolla selviytyy välieriin. Välierät alkavat perjantaina 27.3. Finaaliin vaaditaan niin ikään neljä voittoa. Välierien voittajat aloittavat Mestis-finaalit 8.4. Pronssimitalipeliin joutuvat välierien häviäjät. Pronssiottelu pelataan 8.4. runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen kotona. KeuPa HT-Peliitat 2–3 ja. (0–1, 1–0, 1–1, 0–0, 0–1) 1.erä: 2.49 0–1 Juhani Merikanto (Oskari Lemetyinen-Severi Lahtinen). 2.erä: 21.24 1–1 Olli Aitola (Jesse Pelamo-Sakari Turtiainen), 35.54 KeuPa HT, rangaistuslaukaus (ei maalia). 3.erä: 44.47 1–2 Matias Mustonen, 47.37 2–2 Janne Kettunen (Justus Mikkonen-Patrik Siikanen). Jatkoaika: maaliton. VL-kisa: 65.00 Samu Kaasinen 2–3. Rangaistukset: KeuPa HT 3x2 min., Peliitat 2x2 min. Torjunnat: Joonas Harald KeuPa HT 17+12+3+2=34, Elmeri Metsävainio Peliitat 7+10+9+3=29. Yleisöä: 401.