Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tiina Inkilä 50 vuotta: Koti, käsityöt ja ystävät takaavat elämänlaadun

Viisikymmentä vuotta sitten 4. tammikuuta Suur-Keuruun Sanomien kantta komisti vasta syntyneen Tiina Inkilän kuva, jossa hän uinuu äitinsä Hannele Laurisen kainalossa. Se oli uuden vuosikymmenen ensimmäinen vauvauutiskuva. – Äidiltä olen saanut kopion siitä. Kuva on aika iso, ja tekstiksi siihen on laitettu: ”Hannele ja Mauri Laurisen esikoinen oli vuoden ensimmäinen vauva Keuruun synnytyslaitoksella. Terve ja pirteä tyttölapsi syntyi 4.1.70 klo 15.44 ja painoa oli tasan 3 kg.” Sittemmin sain 2 pikkuveljeä, ja varmaan heidän ansiostaan olen aina ollut sellainen poikatyttö. Pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa ennemmin kuin leikin nukeilla, Inkilä kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Inkilä syntyi, kun Laurisen perhe asui Varissaaren kodissa. – Silloin siellä oli Mäntylaakson Anjalla ja Reinolla kauppa ja sen yhteydessä muutama asunto. Olin 6-vuotias, kun muutimme rivitaloon Kurkiniemeen, ja sitten 1980-luvun alussa rakensimme oman talon Ketvelniemeen. Tyttäreni syntyi 1991. Myöhemmin muutimme poikiemme Rikun ja Ronin isän kanssa Jukojärvelle, ja nyt olen asunut lasteni aikuistuttua 5,5 vuotta Melonsaaressa. Aika hyvin on tullut kylää kierrettyä näiden muuttojen kanssa. Inkilä kävi Keuruulla koulua 10 vuotta. Sen jälkeen hän lähti Mänttään opiskelemaan parturi-kampaajaksi. – Olen aina rakastanut käsillä tekemistä, mikä näkyy ammatinvalinnassa. Valmistumiseni jälkeen tein aluksi töitä Kallioniemen Hilkalle, jolla oli Hiussoppi linja-autoasemalla. Perustin kuitenkin oman liikkeen vanhaan liikekeskukseen, joka purettiin nykyisen Tokmannin alta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ammattitautiin sairastuttuaan Inkilän oli pakko ryhtyä alanvaihtajaksi. – Minulle tuli niin pahoja niskaongelmia, että lääkäri kehotti miettimään alan vaihtoa. Niskasärylle ei silti voi mitään. Minulla on toinen ja kolmas niskanikama yhdessä, ja olen oppinut pärjäämään niiden kanssa. – Kun toinen lapseni ilmoitti tulostaan, olin jo töissä päiväkodissa, ja kun sitten olin kuopuksesta hoitovapaalla, eräs ystäväni kysyi, kiinnostaisiko minua jakaa postia viikonloppuisin. Niin kävi, että Inkiläähän kiinnosti. Viikonloppukeikat venyivät työvuosiksi, ja nyt hän on työskennellyt Postin palveluksessa 16 vuotta. – Tällä hetkellä olen ryhmävastaavan tehtävissä. Jakelutehtäviä en ole tehnyt enää pitkään aikaan. Joskus tuntuu, että olen töissä 24/7, mutta meillä on mielettömän hyvä ja osaava porukka, ja olen hyvillä mielin mukana. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Inkilä selaa Suur-Keuruun Sanomien vuosikansiota vuodelta 1970. Tuttuja ihmisiä, liikkeitä ja tapahtumia löytyy. – Äiti on kertonut vanhasta Keuruusta. Siihen aikaan oli pystyssä Keuruun Autotalo samaisessa puretussa kiinteistössä, jossa nyt on uusi liikekeskus. Kun isä oli vielä työelämässä, siellä pidettiin isoja autonäyttelyitä, ja sieltä ovat lähtöisin myös ensimmäiset tietoiset mielikuvani ja muistoni. Perhe ja ystävät ovat Inkilälle läheisiä, ja yhteyttä pidetään tämän tästä. – Isä on ollut suuri apu ja auttanut nykyisen kotini remontoimisessa. Olemme pikku hiljaa tehneet pintaremonttia aina, kun korjattavaa havaitaan. Jos vastaan tulee jotain, mitä en itse osaa, voin soittaa isälle. Hän on painonsa arvosta kultaa. Käsityöharrastus ja hyvät ystävät merkitsevät Inkilälle paljon. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Ensimmäiset lapaset, nämä keltaiset, tein neljän viiden vanhana mummolleni. Hänen jäämistöstään ne löytyivät käyttämättöminä pienellä muistilapulla varustettuina. Ei raaskinut mummo käyttää, enkä minäkään. – Maailman tärkein ystävä minulle on ollut Pahkasalon Tiina . Olemme leikkineet ja kaveeranneet 6-vuotiaista asti, ja edelleen pidämme yhteyttä. Naurammekin usein, että olemme kaksi hullua mummoa, jotka rakastavat lastenlapsiaan, Matkan varrella on monia ystäviä ollut ja mennyt, moni on muuttanut Keuruulta muualle. Ystävyys on säilynyt myös Hämäläisen Anun ja Kajosmäen Mian kanssa. Tiina, Anu ja Mia pidämme edelleen yhteyttä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Inkilä ei vietä syntymäpäivää tammikuussa, eikä tiedossa ole juhlavastaanottoa. – Minä en ole sellainen ihminen, joka pistää iltapuvun päälle. Jossain vaiheessa keväämmällä saatan pitää saunaillan lähipiirilleni, kun voimme olla ulkona ja nauttia lähestyvästä kesästä.