Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Useita eri kuntohiihtolatuja kunnostettu – valoladuilla valot palavat kello 21 saakka

Keuruun liikuntatoimen kunnostamat ladut Keuruulla ovat olleet hiihtokunnossa jo hetken aikaa. Kaupungin liikuntapaikkamestari Erkki Virkalahti kertoo latuja kunnostetun koneellisesti useita kilometrejä. – Valaistuista laduista keskustan pallokentän ympärillä oleva, Seiponmäen pururata ja Kivelän 4,5 kilometrin lenkki ovat kunnossa. Myös Montosmäen päällä oleva lenkki, Liikuntapuiston ja hotellille menevä yhdyslatu sekä Mikkolankankaalla oleva noin kahden kilometrin lenkki on kunnostettu. Valot valaistuilla laduilla palavat kello 21 saakka, Virkalahti sanoo. Haapamäellä latuja on ajettu moottorikelkalla urheilukentän valaistulla pururadalla sekä niin sanotulla Suojan lenkillä 1,5 kilometrin matkalta. – Ketvelniemen hiihtolatu on pohjattu, mutta lunta ei ole siellä vielä tarpeeksi, että ladun saisi hiihdettävään kuntoon. Ketvelniemessä keskiviikkoillat on viime vuoden tapaan varattu koirahiihtäjien käyttöön, jatkaa Virkalahti. Keuruun kaupungin sivuilta löytyy ladulle.fi-sivusto, mihin päivitetään tiedot, milloin latu on ajettu ja missä kunnossa se on. – Värikoodit kertovat ladun kunnon. Vihreä kertoo hyvästä ladunkunnosta, keltainen välttävästä ja punainen huonosta. Musta väri tarkoittaa, että latu on suljettu. Kivelän 4,5 kilometrin lenkillä vapaalla tyylillä perinteisen ladun päällä hiihtäneet eivät saa kiitosta Virkalahdelta. – Vapaan tyylin hiihtäjillä on tilaa hiihtää tyylille tarkoitetulla latupohjan osalla. Latu-ura murtuu vapaan hiihtotavan alla, jolloin perinteistä ei ole mukava hiihtää, Virkalahti kertoo.