Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mielipide: Miksi Keuruulla ei toimita niin kuin naapurissa?

Hieman ihmetyttää puhe ongelmista Keuruun terveyskeskuksen ajanvarauksessa tai vastaanotolle pääsyssä. Usein asiakkaat valittavat, miten vaikea on päästä Keuruulla terveyskeskukseen lääkärille nopeasti, kun on erilaisia vaivoja tai tarvitsee muuta kiireellistä apua. Toisenlaisen esimerkin voin kertoa täältä naapuripitäjästä Virroilta. Täällä asia etenee niin, että arkisin kello kahdeksan jälkeen voi soittaa ajanvarauksen samalle päivälle tai mennä itse terveyskeskuksen varausluukulle, jos puhelin on varattu. Ajan saanti onnistuu kummassakin tapauksessa. Jos puhelin on varattu, sieltä soitetaan takasin, ettei tarvitse jatkuvasti soitella moneen kertaan. Vastaanottajan saa samalle päivälle 2 – 5 tunnin kuluttua. Itselläni on monen vuoden ajalta kokemus tästä. On esimerkiksi tämän vuoden aikana ollut monta kertaa polvi- ja selkäkipuja, ja aina olen päässyt nopeasti lääkärille. Ja hoito on hyvää, kiitos henkilökunnalle. Näin täällä hidas hämäläinen arvioi tilannetta Virroilta! Jukka Maininki yrittäjä