Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Viikinlahden tilanne elää jopa tunti tunnilta – lämmöt palautettiin toistaiseksi

Tilanne Viikinlahti Campuksella Keuruun entisen varuskunnan alueella elää jopa tunti tunnilta. Perjantai-aamuna Sotkussa, entisessä sotilaskodissa, keskusteltiin tilanteesta ja mietittiin ratkaisuja toppatakki päällä lämpöpuhallinten huokuessa. Tilaisuuden oli kutsunut koolle Viikinlahti Campus Oy:n toimitusjohtaja Sari Saarinen ja paikalla oli kolmisenkymmentä toimijaa. Silloin oli jo tiedossa, että kuntotalolla lämmöt pidetään päällä ainakin maaliskuun loppuun asti. Sen sijaan kolmesta muusta isosta rakennuksesta kasarmeilta, sotilaskodista ja elokuvateatterista lämmöt oli katkaistu viime viikolla. Perjantai-iltana kello 19 aikaan Sari Saarinen viestittää, että lämmöt on palautettu toistaiseksi kaikkiin näihin rakennuksiin. – Taistelu jatkuu, mutta vahinkoja yritetään näin minimoida jotta jotain toivoa olisi jatkosta, sanoo Saarinen ja kertoo neuvottelujen kestävien ratkaisujen löytymiseksi jatkuvan.