Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Liikenneraittiuspäivä torstaina – poliisi valvoo tehostetusti liikennettä 6.–9.6.

Rattijuopumuksia valvotaan tehostetusti koko maassa Liikenneraittiuspäivänä 6.6. ja sen jälkeisenä viikonloppuna 7.–9. 6. kaikkien poliisilaitosten käytettävissä olevilla valvontaresursseilla. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan ajoneuvojen kuljettajille tullaan tekemään kymmeniä tuhansia puhalluskokeita. – Alkoholia juoneena tai muuten päihtyneenä ei siis kannata lähteä ajamaan tänäkään viikonloppuna. Tärkeimpänä syynä on tietysti se, että riski loukkaantua ja kuolla liikenteessä kasvaa huomattavasti päihteiden takia. Nyt viikonloppuna kiinnijäämisen riski on siis tavallista korkeampi, Ihalainen sanoo. Vuonna 2018 rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleita oli ennakkotietojen mukaan 30 ja loukkaantuneita 495. Määrä on Ihalaisen mukaan onneksi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista ja loukkaantuneista yli kolmannes oli 15–24 -vuotiaita. – Rattijuopumustapauksien henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille. Tämän takia poliisi on mukana ennalta estämässä rattijuopumuksia jo ennen kesäkuukausien alkamista, Ihalainen sanoo. Viime vuonna jäi kiinni noin 19 000 rattijuoppoa.