Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Senja-kissa on prinsessa viiksenpäitä myöten – löytöeläintalosta uuteen kotiin

Hyvää päivää, neiti Senja Serafiina! Perjantaina 4.10. vietetään Eläinten päivää. Sopisiko hieman haastatella? –  Mjauuuu, no mikäpä ettei. Heräsin juuri kauneusuniltani. Odotappa kun hiukan pörhennän ensin turkkiani. No niin! Mikäpä sinut toi tänne Keuruulle? –  Emäntäni näki kuvani Alavuden seudun eläintiimin nettisivuilla adoptoitavien joukossa. Olisin pian joutunut lopetuspiikille, koska meitä kissoja ja pentuja oli vain liikaa. Se särki hänen sydämensä, ja niinpä hän ilmoitti ottavansa minut. Kun sitten tapasimme, se olikin rakkautta ensi silmäyksellä! Onko sinulla eläinkavereita kotona? –  On minulla ollut, pikkuruinen koira, mutta se valitettavasti kuoli keväällä. Se luuli minua pennukseen, hoiti minua, ja me oltiin ihan parhaat ystävät. Lisäksi minulla oli Sipri -kissakaveri, mutta se ei halunnut olla sisäkissana, vaan oli pakko antaa maalaistaloon. Nyt minulla on ollut Sulo, ihana leikattu yksivuotias kollipoika, mutta se sairastaa laajoja allergioita ja ibd-suolisto-oireyhtymää, ja on juuri nyt kuntoutumassa ibd-hoitajalla. Se ei saa syödä mitään minun tavallisia ruokia, se voi syödä vain riistalihaa ja riisiä. Suolistosairaudet on kovasti lisääntyneet kissoilla, kuulemma! Mistä muuten tuo nimesi, Senja Serafiina tulee? –  Emäntäni suvusta. Senja on äidin isoäidin nimi. Sipri taas oli emännän mummon nimi, ja Sulon nimi, Sulo Voitto Armas tulee hänen papaltaan. Mistä pidät erityisesti kotikissan elämässä? –  Nukkumisesta! Tarvitsen paljon unta. Sekä siitä, kun äippä leikittää minua erilaisilla naruilla ja hiirileluilla. Ja kun telkkarissa alkaa konsertti, kuuntelen sitä sohvalla aivan haltioituneena. Pää vain kääntyilee puolelta toiselle. Erityisesti rakastan sinfonioita ja kauniita melodisia kappaleita. Ruualle en ole kovin perso, vaikka painankin melkein 6 kiloa. Sulo on paljon persompi! Siitä myös pidän, kun äippä nukuttaa minut. Noin kello kaksi on meidän päiväuniaika. Hän ei tahdo aina muistaa sitä. Silloin menen hänen jalkoihinsa kiehnäämään, ja alan huutaa yhä kovenevalla äänellä MAU MAU MAU, millä tarkoitan: nyt akka äkkiä nukuttamaan minut! Äipän pitää ottaa minut kainaloon ja silittää mahan alta jalkojen välistä, kun makaan selälläni kehräten tassut kohti taivasta, silmät kiinni. Siihen sitten nukahdankin melkein heti. Sama rutiini toistuu illalla, kun mennään nukkumaan. Minulla on hyvin voimakas oma tahto ja osaan kyllä selvästi ilmoittaa, jos olen jotain vailla! Muuten olen mitä rakastettavin ja erittäin ihmisrakas, vähän sellainen prinsessa. Äippä sanoo aina, että minä olen sellainen Senja tähtisilmä. Sanoo, että minulla on maailman kauneimmat isot siniharmaat silmät, mitä kissalla olla voi. Mitä erikoista sinussa on? –  No siitä tulee usein palautetta, kun en ollenkaan pelkää vieraita ihmisiä, vaan painelen heti eteiseen tervehtimään, kiehnään jaloissa ja haluan rapsutuksia. Syliinkin tulen mielelläni. Yleensä kissat menevät vieraita piiloon sohvan alle. En minä! Seuraan myös hyvin tarkkaan kaikkia toimia, oli tekijänä sitten äippä tai remonttimies. Olen välillä saanut maalia naamaan ja tassuihinkin, kun olen ollut vähän yli-innokas huoltotouhuissa! Mitä toivoisit kaikille eläimille eläintenpäivänä? –  Toivoisin, että kukaan ei ottaisi kesäkissaa. Sulokin löytyi navetan alta pentueesta tosi sairaana ja aliravittuna, kuten minäkin. Sen äitikissa kuoli. Sulo selviytyi, mutta koska oli kärsinyt sairauksista ja ravinnonpuutteesta, se jäi todella pikkuruiseksi, ja kärsii ravinnon imeytymishäiriöistä, vaikka söisi kuinka paljon. Toimita mieluummin kissasi löytöeläinkotiin, kuin että jätät kissasi ulos talveksi selviytymään. Se on tosi raakaa. Ja sen sanon, että löytöeläintalot tekevät tosi hyvää työtä! Ne hoitivat minutkin kuntoon, niin että selvisin. Niitä kannattaa tukea!