Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kierrätys, cutting garden ja 1980-luku näkyvät puutarhassa

Kyllä! Puutarhan ja parvekkeen kukkaloisto onnistuu pienelläkin budjetilla. Säästämään pystyy, kun tietää muutamia niksejä. Esimerkiksi lannoitekäpyjä kannattaa käyttää lannoittamisessa. Jo yksi tai kaksi käpyä per taimi riittää antamaan kasveille tarpeeksi puhtia koko kesäksi. Kevätlannoitetta taas ei tarvitse ostaa, jos levittää heti keväällä puutarhaan tuhkaa ja kompostimultaa. Tuhkan voi laittaa lumenkin päälle. Heti toukokuussa nousevat ensimmäiset nokkoset voimakkaaseen kasvuun. Nokkosvedestä saa oikein hyvää lannoitevettä sekä kirvojen karkotusvettä. Laita 1 litra nokkosia kymmeneen litraan vettä, anna hautua viikko, ja käyte on valmis. Kierrätä, kierrätä! Aina ei kannata ostaa uusia kasveja, vaan jos haluaa harjoittaa kierrätystä ja minimalismia, mitä nyt suositaan muutenkin rakentamisessa ja elämässä, niin kannattaa jakaa taimia joko kaverien kesken, tai hankkia nettikirppiksen kautta kevään taimia ja siemeniä. Myös pelargonian pistokkaita löytää helposti Facebookin lajin harrastajilta. Naapuristakin niitä saattaa löytyä! Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tarvitset vain 3–6 pistokasta, joista tulee hyvin ensi kesän parvekepelargoniat. Ne laitetaan ensin muutamaksi viikoksi vesilasiin juurtumaan. Muista vaihtaa vettä välillä. Laita sitten pistokkaat esimerkiksi taimimultaan. Suihkuttele runsaasti, pidä ikkunan valossa tai kukkalampun alla. Kuukauden kuluttua voit alkaa antaa kukkalannoitetta ohjeen mukaisesti. On aina jännittävää nähdä, millaisia pelargoneja niistä kesän mittaan kasvaa! Myös itse pääkasville, josta otit pistokkaat, tekee hyvää leikkaus ja lyhennys, sillä se tuuheuttaa sitä. Satoisia kasveja Hyväksi, satoisiksi ja helpoiksi havaittuja kasveja on esimerkiksi Uuden-Seelannin pinaatti, josta tulee valtavasti korkeaa, hieman pensasmaista pinaattia. Sitä kasvaa aina uutta katkaistujen lehtien tilalle. Siitä riittää aineksia moniin lettuihin ja sämpylöihin. Se sopii myös salaattiin ja leivän päälle. Tuliaisenakin voi sitä viedä! Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Peruna-tomaattisäkki on myös toimiva juttu, niin parvekkeella, mökillä kuin kasvihuoneessakin. Juuresta saadaan siis perunaa ja pintakasvista tomaatteja, ja perunat ehtivät nopeakasvuisina juhannuspöytään. Se on jalostettu kasvi, joka perustuu siihen, että peruna ja tomaatti ovat sukulaiskasveja keskenään. Tomaateista avomaalla tai kasvihuoneessa varma ja satoisa valinta on Tanskan vienti -niminen siemen, jota on ollut myynnissä ihan ruokakaupoissa ja marketeissa. Suurikokoinen auringosta pitävä tomaatti ehtii yleensä kypsyä Suomen kesän aikana. Mitä uutta puutarhassa? Cutting garden eli leikkopuutarha on tulevan kesän ykköstrendi. Ihania kimppuja solmitaan oman puutarhan kukista, kuten tulppaaneista, daalioista, pioneista sekä auringonkukista. Parhaita maljakkokukkia saa silkkikukista. Niitä on värisekoituksina ja yksivärisinä. Silkkikukka kukkii koko kesän. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Jos et ole jo kokeillut ihanaa ”Dianaa” amppeliin, kokeile nyt! Se on erittäin kiitollinen kasvi, jota ei tarvitse nyppiäkään. Diana viihtyy sekä auringossa että puolivarjossa, ja kestää pientä hallaakin. Jos haluat säästää ja itse kasvattaa, niin esimerkiksi kaunis lilansävyinen, hieman isompikukkainen riippalobelia on ihan ykkösvalinta amppelikukaksi. Pikkupetunia ”Kabloom Orange” soveltuu myös amppeliin ja on siitä erikoinen petunia, että se ei vaadi nyppimistä. Ahkeraliisa on monelle tuttu, mutta tunnetko aurinkoliisan? Esimerkiksi aurinkoliisa ”Lavender” on näyttävä, helppohoitoinen eikä sitä tarvitse nyppiä. Se viihtyy niin auringossa kuin varjossakin. Koko kesän runsaasti kukkivan verenpisaran rinnalle on tullut lilliputtiverenpisaroita, joka on hyvin huoltovapaa, sillä sitä ei tarvitse nyppiä. Se sopii siis hyvin esimerkiksi hautausmaakukaksi. Ns. sekaviljely on tullut jäädäkseen myös parvekkeille. Samassa laatikossa voi kasvaa niin samettikukkia, jotka torjuvat tuholaisia, sekä yrttejä, salaatteja, persiljaa, myskimalvaa, verenpisaraa kuin viinirypäleen köynnöskin. Tärkeintä on, että valitsee varjon kasvit varjoon ja auringon aurinkoiselle paikalle. Säästeliäs puutarhuri kyselee tuttavilta pistokkaita pelargonioista. Aina ei tarvitse ostaa uusia kasveja! Lisäksi pelargonian leikkaaminen tuuheuttaa ja voimistaa kasvia. Pidä pistokkaita vesilasissa muutama viikko, laita sitten multaan, sumuttele ja huolehdi kastelusta. Kesä ja kukat ovat ihan kohta taas täällä! Mitä uutta puutarhassa tänä vuonna? Silkkikukka kukkii runsaasti ja näyttävästi penkissä tai astiassa pitkin kesää eri värimuunnoksina. Ei tarvitse esikasvatusta. Siitä saa myös kietaistua helposti kauniita kimppuja vaikka tuliaisiksi.