Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kirjan verran vertaistukea ahdistukseen – esikoisteoksensa kirjoittanut Eveliina Hokkanen saa voimaa ja rauhaa luonnosta

Ikänsä kirjailijan urasta haaveillut Eveliina Hokkanen (23) iloitsee esikoiskirjastaan. Toinen unelma toteutui muutama viikko sitten, kun hän vietti häitään unelmiensa miehen kanssa. Pariskunnan yhteinen koti on Keuruun Kivelässä. Juuri ilmestyvän kirjan nimi on Naavalla kiedottu . Sen on kustantanut keuruulainen Aikamedia ja painopaikkakin löytyi Keuruulta, Otava. – Aloitin tämän kirjoittamista jo kahdeksan vuotta sitten, kun kärsin ahdistuneisuudesta. Sen kylkiäisiksi sain sitten vielä syömishäiriön, Eveliina kertoo. Lähinnä nuorisolle suunnattu romaani ei kerro hänen omasta elämästään, mutta päähenkilönä olevan nuoren naisen kokemuksissa on paljon samaa. Eveliina koki lapsena ja nuorena olevansa jotenkin vääränlainen, liian energinen ja villi tytöksi, mutta koetti miellyttää muita ja olla kiltti. Se aiheutti ahdistusta ja yksinäisyyttä. – Aloin yläkoulussa kokea olevani kuin kuplassa. En saanut kosketusta itseeni ja siitä seurasi paniikkikohtauksia. Hyperventiloin, sormet puutuivat ja sydän hakkasi hurjana. Tilannetta kuvaa romaanin päähenkilön, Jutan, kokemus: ” Koko minuuteni oli palasina ja kaukomailla. Aivan kuin jokainen osanen minussa olisi irtisanoutunut kompromisseista ja päättänyt lähteä omille reissuilleen .” Eveliina ei halunnut puhua oireista lääkärille. Anoreksian oireet lopulta havahduttivat vanhemmat hakemaan tyttärelle apua. Eveliina oli avohoidossa parin vuoden ajan. Ahdistava kiltteys Siilinjärvellä kasvanut Eveliina on ollut lapsesta lähtien mukana helluntaiseurakunnassa. Keuruulle hänet toivat opinnot Isossa Kirjassa. Hän näkee seurakuntakulttuurin toisaalta edistäneen sairastumista, mutta toisaalta auttaneen toipumisessa. – Koetin olla iloinen ja positiivinen, sillä koin, että niin kuuluu uskovaisen olla. Kun anoreksian puhjettua lopulta sisäinen hirviöni pääsi irti, olin varmaan aika kammottava vanhempiani kohtaan. Eveliinan vanhemmat antoivat tyttären raivota. Toipuminen eteni vaiheittain hyvän terapeutin ja lääkärin avustuksella. Eveliina puhui ja puhui. Luontoa aina rakastanut tyttö haki rauhaa ja tasapainoa samoilemalla metsissä. Vähitellen hän uskalsi alkaa syömään, unettomuus parantui ja elimistö toipui. Ymmärrystä kirjoittamalla Esikoiskirjailijalla on pöytälaatikossaan useita keskeneräisiä käsikirjoituksia. Osa on ollut tekeillä vuosia. – Olen ollut aina kiinnostunut Kiinasta, jonka historiaa ja kulttuuria olen tutkinut. Kirjoitin jo alakoulussa käsikirjoituksen Kiinasta kertovaan romaaniin. Hokkasten kodissa viheriöivät monenlaiset kasvit. Nuoripari on kiinnostunut luonnonläheisestä elämästä, josta kertoo Eveliinan kouluttautuminen luonto-ohjaajaksi. Tällä hetkellä hän lopettelee Ison Kirjan opintojaan ja valmistautuu harjoittelujaksoon. Ehkä Hokkasten tie vie vielä joskus Aasiaan. – Haluan antaa kirjoittamalla äänen heille, joiden elämäntilanne on vaikeasti ymmärrettävissä. Naavalla kiedottu antaa toivoa ahdistuneisuuden, paniikkihäiriön ja yksinäisyyden kanssa kamppaileville ja heidän läheisilleen, Eveliina Hokkanen summaa.